Kita lukijatutkimus
KIINTEISTÖLIIT TYMÄ KAIKILLA
KIINTE
KIINTEISTÖLIITTYMÄ KA KILLA
HERKUILLA?
HERKUILLA?
HOME- JA KOSTEUSVAURIO
EI KATSO TALON IKÄÄ
TELEOPERAATTORIT HOUKUTTELEVAT
TELEOPERA A
T OUKUTTELEVAT
TALOYHTIÖITÄ HALVO
TALOYHTIÖITÄ HA OILLA HINNOILLA JA
HINNOILLA
KATTAVILLA PALV
KATTAVILL A PALVELUPAKETEILL A
LLA
jokapäiväisissä asioissa kuin suurissa peruskorjauksissa. Silloin
asiakaskin pysyy tyytyväisenä”, Pietikäinen lisää.
Pietikäinen myöntää, että hyvältä tuntuvat myös ne pienet
ISÄNNÖITSIJÄ AJASSA KIINNI
NÖ TSIJÄ AJA
Ö SIJÄ J
K
TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN
ANITA PIETIKÄINEN TIETÄ ETTÄ YHDESSÄ
TIKÄINEN TIETÄÄ,
YHDES
TEKEMÄLLÄ HOMMAT SUJU
EMÄLLÄ
MÄLLÄ
M
MM
MMAT UJUVAT
U
KUVA: RODEO.FI
HOME EI AINA HAISE, EIKÄ KOSTEUSVAURIO
NÄY RAKENTEEN PINNASSA
teot, joilla voi auttaa huolestunutta asukasta esimerkiksi vesiva-
Asukkaille pidettyjen tiedotustilaisuuksien lisäksi asukkaille
jaettiin joka kuukausi ns. valvojan tiedote ja sen lisäksi tarvitt
taessa muita tiedotteita − näin asukkaat pysyivät ajan tasalla
hankkeen etenemisestä alusta loppuun.
hingon yllättäessä − tuolloin asiat järjestyvät ilman, että asukkaan itsensä itse täytyy tuntea asunto-osakeyhtiölain ja rakentatäytyy
asunto-osakeyhtiölain raken
k
misen kiemurat.
kiem
Taloyhtiöitä joka lähtöön
Isännöitsijän näkökulmasta paljon riippuu siitä, millainen talojän
än
lmasta
siitä
yhtiön yleinen hen ja tekemisen mein
inen henki a
meininki on. Fiksuissa talon. F
.
Nappisuoritus
yhtiöissä toimitaan ak iivisesti ja yhteisesti muissa
t an aktiivisesti yhteisesti muissakin kuin vain
muiss
mu
Välillä pitää seistä lavalla pokaalejakin po kaamassa. Julk
l
pokkaamassa. lkisivu-
KUVA: SINI PENNANEN
virallisissa asioi a.
oissa.
re
remon
remontti 2011 -kilpailussa jaetulle y
aetulle ykkössijalle päätyi 1950-lutulle ykkös a
195
”Toisaalta löytyy taloyhtiöitä, joissa osakkaista ei tahdo
oisaalta löy
al
o akkaista
aista
vulla valmistunut As Oy Mannerheimintie 83–85, joka o Pie ulla
8
on Pieti
ieti-
löytyä minkään ve
ytyä
ään vertaa halukkaita toimijoita, ei hal
n ve
lu
i ha
hallitukseen, ei
käisen isännöimä tal htiö.
äisen
taloyht
TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN
yhtiökokouksiin, ei talkoisiin, e
htiökokouksiin,
kokou
kouksiin,
,
in, eikä muuhunkaan. Ki
n,
muu
an. Kiinteistönpito
n Ki
Pi
Pietikäisen m
muk
mukaan oli ilo olla mukana toteuttamassa erittäin
o
k
to
tot
rittäin
tt
DI Anita Pietikäinen on urallaa toiminut mm toiminut isännöitsijänä, Helsingin Seudun
allaan to
a an to nut mm. toimin isännöitsi änä,
t m
ännöitsijänä
sijänä,
nä,
ng
ud
udu
Isännöitsijät Oy:n osakkaana ja hallituksen puheenjohtajana sekä Rakennustieto Oy:n
aana
a
tuksen pu
ksen
sen
en
n
sekä Rakennu
ä Rake
Oy:n
asiantuntijana. Pietikäinen kertoo että ammat ä öitsijänä on vierähtänyt 18 vuot
e
rtoo,
ammatti-isän tsijän
amm
ammatti-isänn itsijänä on v erä nyt 18 vuotta,
ammat
m
vie
v
ja jo sitä ennen duunia ZZ[