kanssa. Esimerkiksi avajaispäivänä keskiviikkona Finnsecurity
ry:n järjestämässä Ajankohtaista yritysturvallisuudesta
-seminaarissa puhutaan kasvavasta turvallisuusliiketoiminnasta: onko se meille mahdollisuus ja miten siinä voi menestyä?
Puheenvuoron aiheesta käyttää mm. eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen.
Samana päivänä Viestintäviraston Jarkko Saarimäki luo
katsauksen kansainvälisten viestintäpalvelujen turvallisuuteen
ja Reijo Tiilikainen käy läpi Finnsecurity ry:n Turvallisuustutkimus 2013 tuloksia. Luvassa siis uusinta tietoa alan yritysten ja
asiakkaiden näkemyksistä liittyen riskeihin ja lähiajan turvallisuustarpeisiin.
Torstain vetonaula on Tahallisten palojen ennaltaehkäisy
-seminaari, jonka järjestävät Suomen Palopäällystöliitto SPPL
ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK yhteistyössä
SM:n tahallisten palojen seurantatyöryhmän kanssa. SPPL järjestää myös päivän toisen kiinnostavan tilaisuuden, Erheellisten paloilmoitusten maksullisuus -seminaarin.
Parempaa turvallisuusjohtamista
Perjantaina Työturvallisuuskeskus TTK:n järjestämä Parempi
työ- ja turvallisuusjohtamis -seminaari tulee varmasti sekin keräämään paljon kiinnostuneita kuulijoita – tapetilla mm. työturvallisuuskortti ja alihankintayritysten turvallisuusarviointi.
Perjantaina kuullaan myös asiantuntijapuheenvuoroja yritysturvallisuudesta teemalla ’Turvallisuuden järjestelmät siirtyvät verkkoon’. Finnsecurity ry:n tilaisuudessa puhutaan mm.
ajankohtaisista verkkoratkaisuista ja käytettävyyden kehittämisestä.
Lisäksi Suomen Mestarivartija 2013 -kilpailun voittaja ratkeaa FinnSec-messuilla. Finaalitaisto käydään Messukeskuksessa keskiviikkona ja torstaina. Kilpailun suojelijana toimii
Palvelualojen ammattiliitto (PAM) ja kilpailun järjestää turvallisuusalan konsultointiyhtiö Turvakonttori Oy.
Uutta tämän vuoden messuilla ovat Palopäällystöliiton,
Helsingin Pelastuskoulun ja Helsingin Pelastuslaitoksen yhteistyössä järjestämät tieliikennepelastusnäytökset. Pelastusnäytöksiä on messuohjelmassa sekä torstaina että perjantaina.
Messukeskus iskussa
Uudistunut Messukeskus tarjoaa upeat puitteet tapahtumalle.
Messukeskuksen pysäköintitalon puoleinen pohjoinen sisäänkäynti on remontoitu kesän aikana ja tuloksena on entistä tilavampi ja toimivampi tila. Hallit erottava Gallerian käytävä on
uudistettu kokonaan ja sinne on rakennettu uudenlainen ravintolamaailma. Samaten kongressisiiven tilat on laitettu uuteen
uskoon. Remontin myötä Messukeskuksen viihtyvyys on noussut aivan eri tasolle.
FinnSec-messujen kanssa samanaikaisesti järjestetään kiinteistöalan tapahtumakokonaisuus, johon kuuluvat Kiinteistö,
Audiovisual, Julkisivu, Väri ja Pinta sekä Vihertek-messut.
Vuonna 2011 tapahtumakokonaisuudessa vieraili 22 984 kävijää.
5 / 2013
kita 51