KITA 4+5/2019 | Page 80

uutismonttu | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan PIPE-MODULIN PALOSUOJATUOTTEILLE CE-MERKINTÄOIKEUS AINOANA EUROOPASSA PIPE-MODUL OY on kehittänyt ainutlaatuista, esivalmistettuihin talotekniikkamoduuleihin perustuvaa putkiremonttiratkaisuaan jo 90-luvulta saakka. Viimeisin jatkuvan kehitystyön tulos on CE-merkinnän käyttöoikeus EI30-palosuojatuotteissamme – ainoana Euroopassa. Pitkä ja vaativa tuotekehitys, laajamittaiset ja vaativat testit VTT Expert Services Oy:n toimesta sekä merkintää edeltävä, koko EU-alueen kattava ETA-arviointi (ETA 16/0828) ovat johtaneet viralliseen CE-merkintäoikeuteen. Vapaaehtoinen ETA-arviointi on voimassa koko EU:ssa ja on siten kansallisia hyväksyntöjä sekä sertifikaatteja kattavampi. ETA-arvioinnin prosessi ja CE-merkintäoikeuden saaminen kestivät yhteensä lähes seitsemän vuotta. Pipe-Modul Oy on työskennellyt johdonmukaisesti tuotteiden kehittämiseksi vastaamaan vaativia ja kasvavia turvallisuusmääräyksiä. Sertifikaatti 0809 – CPR – 19001200 on tunnustus tuotteiden suoritustason pysyvyydestä. Se todistaa että kaikkia suoritustason pysyvyyteen, arviointiin ja varmentamiseen liittyviä asioita noudatetaan ja tuotannon sisäinen Pipe-Modulin talotekniikkakotelot asennettuna porraskäytävään. laadunvalvonta on arvioitu sekä varmistettu. Miksi CE-merkintä CE-merkintä on muun muassa kiinteistön turvalliseen tulipalotilanteissa kiinteistöjen uloskäytäviä koskevat käyttöön liittyvä todiste. Porrashuoneet toimivat esimerkiksi tarkat määräykset, joissa palon ja savun leviämisen vaara tulipalotilanteessa poistumis- ja pelastautumisreitteinä. rakennuksessa ei saa kasvaa. Palokuormaa aiheuttava Rakennuksesta on voitava poistua turvallisesti eikä pelastus- tarvike, rakennusosa tai laite on suojattava EI30-rakentein, ja sammutustyö saa vaarantua uloskäytävillä. Mahdollisissa jotta ne eivät lisää palokuormaa tai savunmuodostuksensa takia vaaranna henkilöturvallisuutta. Moduulit täyttävät tutkitusti paloturvallisuudelle asetetut olennaiset tekniset vaatimukset ja ovat siten turvallisia käyttää. Pipe-Modulin tuotteille on tehty palotestauksien lisäksi myös muita niiden turvalliseen käyttöön ja kestävyyteen liittyviä testejä kuten iskutestit. CE-merkinnän hyöty CE-merkinnän ansiosta Pipe-Modul Oy voi vakuuttaa että tuotteet ovat eurooppalaisen teknisen arvioinnin mukaisia. Tuotannon valvonta, testaukset sekä varmentamistehtävät ovat hyväksytyn kolmannen osapuolen (Eurofins Expert Services Oy) toteuttamat ja tuotteemme valmistetaan nyt prosessissa syntyneen laatujärjestelmän mukaisesti. CE-merkittyjen tuotteiden kelpoisuutta ei tarvitse osoittaa rakennuspaikkakohtaisesti, mikä saattaisi aiheuttaa ylimääräistä työtä ja kustannuksia. Siksi se on riskitön valinta. Pipe-Modulin palosuojatut moduulit ovat samalla turvallinen, ekologinen ja tulevaisuutta ajatellen pitkäjänteinen valinta. n Palosuojatun yhdistelmämoduulin (kaapelitila EI30) rakenne. 80 kita   4–5 /  2019 Lisätietoja: [email protected]