KITA 4+5/2019 | Page 42

Julkisivuyhdistys r.y. NÄKÖKULMA Riina Takala-Karppanen sihteeri Tampereella sijaitsevan As Oy Näsinamurin julkisivuremontti palkittiin vuonna 2012. Vuonna 1977 rakennetussa taloyhtiössä julkisivukorjaushankkeessa toteutui tuomariston mukaan kaikki palkittavalle kilpailukohteelle asetetut vaatimukset – niin esimerkillisesti ja oppikirjamaisesti kaikki tehtiin. ESIMERKILLISET JULKISIVUREMONTIT VAUHDITTAMAAN JULKISIVUKORJAAMISTA ”KUN PUTKET vuotavat kylpyhuoneissa, on pakko tehdä Kilpailuun on saatu yli 50 ehdotusta hyvin eri-ikäisistä, eri putkiremontti. Silloin julkisivuremontti jää väistämättä toiseksi”, puolilla Suomea sijaitsevista ja hyvin eri tavoin korjatuista jul- eräs isännöitsijä tokaisi. kisivuremonteista. Tästä joukosta 9 taloyhtiötä on palkittu ja Putkirikot aiheuttavat vesivahinkoja ja edesauttavat kos- teusvaurioiden syntymistä. Myös pitkälle vaurioitunut julki- 6 saanut kunniamaininnan. Kilpailulla on haluttu nostaa esiin esimerkillisesti toteutet- sivu aiheuttaa kosteusvaurioita pahoin vaurioituneisiin parvek- tuja julkisivuremontteja avuksi ja vinkiksi niille, jotka vasta keisiin tai julkisivuelementteihin liittyvistä riskeistä puhumatta- suunnittelevat omaansa. kaan. Molemmissa tapauksissa on kyse siitä, että putkia tai jul- Kilpailussa menestyminen on ollut selvästi tärkeä asia talo- yhtiöissä. Kunniakirja ja muistolaatta on kiinnitetty näkyville kisivuja ei ole korjattu ajallaan. Kun ajallinen ote ja tietoisuus paikoille osoittamaan, että olemme yhdessä onnistuneet pal- vaurioitumisen asteesta on menetetty, korjaamisesta voi tulla kitsemisen arvoisesti. Rahapalkinto on hyödynnetty taloyh- kiireessä huonommin suunniteltuakin. tiön yhteishengen kohottamiseen tai muuhun yhtiössä tärkeäksi koettuun asiaan. Kuntotutkimus antaa suuntaviivat Kun betonijulkisivujen vaurioitumisen mekanismit tunnistet- Kokonaisvaltainen prosessi tiin ja tietoisuus betonijulkisivujen rapautumisesta lisääntyi Tuomaristo ei arvioi pelkästään teknisiä tai arkkitehtoonisia 90-luvulla, Julkisivuyhdistys lähti kehittämään julkisivualan toi- asioita, vaan myös prosessin sujuvuutta – hankesuunnittelua, mijoiden kanssa toimintakonseptia korjaushankkeiden läpi­ päätöksentekoprosessia, viestintää, kustannusten hallittavuutta, viemiseksi hallitusti ja laadukkaasti. aikataulussa pysymistä ja toimintaa remontin aikana. Hallitusti toteutettavassa julkisivuremontissa prosessi käyn- Palkituissa yhtiöissä on osattu kuunnella asukkaita, toteu- nistyy kuntotutkimuksella, ellei selkeästi nähdä, että kuntoa ei tettu kestävää ja laadukasta korjaamista, tehty hyvänä tiiminä tarvitse selvittää, koska julkisivu on täysin lopussa. Toki kunto- yhteistyötä, löydetty vanhaa käsityöperinnettä arvostavia ja tutkimus voi osoittaa senkin, ettei vielä ole kiire. säilyttäviä ratkaisuja, hyödynnetty ennakkoluulottomasti uusia Kuntotutkimus antaa suunnittelulle pohjan ja suuntaviivat vaihtoehdoille, joista taloyhtiö valitsee harkitusti sille sopivim- man – kevyen, jos halutaan muutaman vuoden lisäaika ennen innovaatioita, luotu perinteisestä lähiötalosta moderni ja nyky- aikainen taloyhtiö jne. Ilman hyvää arkkitehti- ja rakenneteknistä suunnittelua ja raskaampaa tai raskaan, käyttöiältään pidempivaikutteisen, vastuullista toteuttamista tällaisia palkitsemisen arvoisia koke- ehkä lisäarvona uudistavan julkisivuremontin. Tai jotakin siltä muksia ei synny. Laadukas korjaaminen ja onnistunut lopputu- väliltä. los vaativat aina oman alansa pätevät asiantuntijansa ja koke- neet tekijänsä. Vinkiksi ja avuksi Seitsemännen Julkisivuremonttikilpailun tulokset julkistetaan Julkisivuyhdistys on järjestänyt 6 kertaa asunto-osake­yhtiöille lokakuussa. Minkälaisia julkisivukorjaamisen suunnannäyttäjiä suunnatun Julkisivuremonttikilpailun. Ensimmäisen kerran tai ”vertaiskokemuksille” mahdollisuuden antavia kohteita tällä vuonna 2010. kertaa palkitaan ja saadaan tulevien julkisivukorjausten toteut- Kilpailulla halutaan Julkisivuyhdistyksen tehtävää mukael- len edistää hyvää julkisivurakentamista myös taloyhtiöiden jul- kisivujen korjaamisessa. 42 kita   4–5 /  2019 tamiseksi taloyhtiöiden käyttöön? Palkittavat julkistetaan Kiinteistö 2019 -tapahtumassa 3.10.2019 klo 12–13 Helsingin Messukeskuksessa. n