sähköjärjestelmät sekä kylpyhuoneet vain 575 eurolla neliötä
kohti”, kertoo LVI-Trion liiketoimintajohtaja Teemu Kallio.
”Olemme edelleen tehostaneet yhteistoimintaamme ja
kehittäneet yhdessä Buildnetin kanssa KVR-mallin, jossa
saneerauksen läpimenoaika ja kustannukset saadaan
optimoitua. Mallissa asiakas, urakoitsija ja suunnittelija
tekevät alusta saakka tiivistä yhteistyötä etsien parhaat ja
kustannustehokkaimmat ratkaisut asiakkaan tarpeisiin ja
tilanteeseen”, sanoo Kallio.
Myös vakuutusyhtiöt suosiollisia
”Nykyaikaiset remonttimenetelmät ovat kehittyneet valtavasti
Kuvassa vasemmalta lukien LVI-Trion liiketoimintajohtaja Teemu Kallio
sekä Insinööritoimisto Buildnetin projektipäälliköt Heimo Pelto ja Marko
Soikkeli.
Tässä kaikessa auttaa ainoastaan pitkä alan kokemus ja
viime vuosina ja useat urakoitsijat ovat saaneetkin VTT:n serti- tietenkin hyötyvät asiakkaamme. ”Esimerkiksi Tiirismaatornien
fikaatin menetelmälleen”, kertoo Tapio Falck. sukituksen hinnaksi muodostui ainoastaan 83 euroa neliömet-
Lisäksi useat vakuutusyhtiöt antavat sukitukselle täyden ikä-
vähennyksen aivan samoin kuin uudellekin putkelle. Esimer-
rille”, Falck mainitsee ylpeänä.
Tiirismaantornien saneerauksen päävalvojana toimii alan
kiksi viemärisukituksia tekeviä yrityksiä on Suomessa jo yli konkari LVI-projektipäällikkö Heimo Pelto Buildnetistä, joka
100. Joukkoon mahtuu monenlaisella kokemuksella varustet- vetää hanketta yli 20 vuoden linjasaneerauskokemuksella.
tuja toimijoita. Suunnittelu- ja valvontakokemusta ei kuitenkaan
”Yhteistyö LVI-Trion kanssa sujuu moitteetta yhteisten hank-
insinööritoimistoista löydy laajemmin ja uusia menetelmiä kar- keiden antamalla molemminpuolisella luottamuksella. Yhteis-
sastetaan edelleen. ten toimintatapojen kehittämiseen on käytetty aikaa ja vai-
”Sukitusmenetelmän valinta ei ole aivan yksinkertainen
vaa mutta sen ansiosta asiat toimivat työmaalla jouhevasti. On
asia sillä suunnittelijan täytyy osata valita useista urakoitsijoi- tavattoman tärkeää, että yhteistyö urakoitsijan kanssa toimii
den käyttämistä eri menetelmistä ja yhdistää ne eri putkimate- moitteettomasti. Meillähän on yhteinen asiakas, jolle haluamme
riaaleihin, jotta laadukas ja toimiva lopputulos saadaan aikai- molemmat antaa mahdollisimman hyvän lopputuloksen omaa-
seksi”, kertoo Falck. van hankkeen”, tiivistää Pelto. n
17 dB
4l /s
RAUPIANO DB-VIEMÄRI
Varma ja hiljainen
- Runkoääniä eristävä kannakointi
- Halogeeniton PP-MD materiaali
- Muhvilukot sadevesiviemäröintiin
www.facebook.com/rehausuomi
www.rehau.fi
4–5 / 2018
kita 25
Varastoivat tukkurit: LVI-Dahl Oy, Onninen Oy