kohteessa mukana | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan
TÄYSI PUTKIREMONTTI
ALLE 500 EUROLLA NELIÖ
TEKSTI: BUILDNET OY
KUVAT: ROBERT JAAKKOLA
Helsingin Pihjajamäessä on käynnissä putkiremontti, jossa taloyhtiön viemäri- ja
käyttövesiputket, sähköjärjestelmät sekä märkätilat uusitaan. Mikä parasta, remontin
hinta on ainoastaan 490 euroa neliötä kohti.
VUONNA 1971 rakennettu Asunto-osakeyhtiö Suunnitteluajat lyhentyneet radikaalisti
Tiirismaantornit muodostuu kolmesta 8-kerroksisesta Buildnet on vienyt menestyksekkäästi läpi lähes 100 Uuden
rakennuksesta, joissa on yhteensä 126 huoneistoa. Taloyhtiön Ajan Putkiremonttia viimeisten neljän vuoden aikana.
hallitus perehtyi yhdessä isännöitsijän kanssa ennakkoon
”Olemme karsineet kaiken tarpeettoman pois
erilaisiin putkiremonttimenetelmiin ja tuli vakuuttuneeksi siitä, toimitusketjustamme ja siksi esim. suunnitteluaikamme
että kokonaistaloudellisesti paras lopputulos saadaan aikaan ja -hintamme ovat vain murto-osa perinteisen
hyödyntämällä nykyaikaisia menetelmiä. remontin vastaavista. Esimerkiksi Tiirismaantornien
”Olemme perehtyneet uusiin putkiremonttimenetelmiin
syvällisesti yli 10 vuoden ajan ja olemme saatujen kokemus-
ten perusteella kehittäneet toimistossamme Uuden Ajan Putki-
remontin”, kertoo Tiirismaantornien suunnittelusta ja valvon-
nasta vastaavan Insinööritoimisto Buildnetin toimitusjohtaja
toteutussuunnitelmat saatiin valmiiksi vain 7 viikossa”, kertoo
Tapio Falck.
Tiirismaantornien urakoitsijaksi valikoitui Buildnetin pitkä
aikainen yhteistyökumppani LVI-Trio Oy.
”Yhteistyömme on sujunut mallikkaasti ja tehokkaasti.
Tapio Falck. Hyödynnämme ennakkoluulottomasti kaikkia eri- Toteutimme hetki sitten yhdessä Espoossa 22 huoneiston
laisia ratkaisuja sillä kaikki kiinteistöt ja asiakkaittemme tar- rivitaloyhtiön putkiremontin, jossa taloyhtiö sai Uuden Ajan
peet ovat myös erilaisia. Putkiremonttisuunnitelmilla uudet käyttövesi- ja viemäriputket,
24 kita 4–5 / 2018