KITA 4+5/2018 | Page 18

Rima korkealla Auktorisointiryhmä VAR on asettanut hyväksytyille urakoitsi- joille tiukat toiminta- ja koulutusvaatimukset. Auktorisoitu JVT- tai kuivausliike tietää ja tuntee oman alansa turvallisuusvaati- mukset ja noudattaa niitä kaikissa työsuorituksissaan. Tällöin asiointi on tilaajalle aina sekä taloudellisesti että teknisesti tur- vallista. MIKÄ JVT? Kuusiston mukaan alalta löytyy aina yrityksiä, jotka ei täytä vaadittavia kriteerejä, mutta omia jäseniään liitto kuiten- kin pyrkii opastamaan ja kouluttamaan, sekä ylläpitämään ja parantamaan laadukasta ja kaikkien kannalta turvallista työ- suoritetta ja yhteistyötä tilaajan kanssa. Liitto on laajentamassa koulutustarjontaansa peruskoulutuk- sesta jatkokoulutukseen ja toivoo saavansa jatkossa edelleen lisää jäseniä. ”Yhtenä jäsenyyden edellytyksenä on koulutuk- seen osallistuminen tietyllä aikavälillä”, paljastaa Kuusisto. ”Tällöin voimme levittää tietoisuutta yhä laajemmalti.” Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liitto ry:ssä on tällä het- kellä noin 50 jäsenyritystä, mukana on sekä suuria että pie- niä yrityksiä. Kuusisto on ollut liiton toiminnanjohtajana nyt vajaan neljän vuoden ajan – varsinainen ”pääduuni” on Aavi Technologies Oy:n varatoimitusjohtajuus. Kun hätä on suurin Recover Nordic on vahinkosaneeraukseen ja korjausrakenta- miseen erikoistunut yritys, joka toimii kahdeksalla paikkakun- nalla Suomessa. Liiketoimintajohtaja Reijo Oksanen tietää, että kun ihmisellä on hätä, on tärkeää toimia nopeasti. ”Esimerkiksi vesivahingon sattuessa kotona, ihminen hätääntyy, se on selvä. Silloin ammattilaisen apu on tärkeää ja arvossaan.” On muistettava ihmisten kotona työskennel- lessä, että koti on ihmiselle maailman tärkein paikka. Vaikka hätä on suuri, hätäily on turhaa. Jahka veden- tulo on pysäytetty ja liekit sammutettu, muu akuutti uhka hal- linnassa ja JVT-työt tehty, tulee tehdä perusteellinen kartoitus vahingon suuruudesta. ”Kartoituksen perusteella tiedetään, mitä toimenpiteitä kannattaa ja pitää tehdä. Tämä takia kar- toitusraportin on oltava huolellisesti tehty, jotta siitä selviää vahingon aiheuttaja ja laajuus, sekä toimenpidesuositukset.” Recover Nordic saa hätääntyneiltä kansalaisilta tuhan- sia yhteydenottoja vuosittain – vuotanut astiapesukone on siitä vahingoissa yleisimmästä päästä, samoin päälle jääneestä kahvinkeittimestä aiheutunut tulipalo. ”Kolmanneksi yleisin syy yhteydenottoon palovahingoissa lienee savuvaurio, jonka aiheutti liedelle unohtunut ruokakat- tila tai vastaava.” Rakenteelliset viat, lattiakaivo- ja veden­ eristevuodot sekä kapillaariset kosteuden nousut rakenteisiin aiheuttavat ihmisille kodeissaan myös suuria ongelmia. Juhannuksesta jouluun Alalla tunnetaan hyvin myös ”juhannusspesiaali”, jossa juhlija sammuu suihkussa – viemäriritilän päälle. ”Kohta vesi tulvii kylppärissä ja etsii jonkun reitin alakertaan, 18 kita   4–5 /  2018 JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNNALLA (JVT) tarkoitetaan nopeita toimenpiteitä, joilla estetään, rajataan tai pienennetään vahinkotapauksissa irtaimelle omaisuudelle, rakennuksille, rakenteille tai tuotantovälineille aiheutuvia vaurioita sekä pyritään lyhentämään vahingosta toiminnalle tai rakennuksen käytölle aiheutuvaa keskeytysaikaa. Varsinaisen vahinkotapahtuman jälkeen jälkivahinkoja voivat aiheuttaa savu, vesi, noki, kemikaalit, korroosio, säävauriot, sortumat, energian puute jne. Jälkivahinkojen kustannukset voivat olla merkittävä osa vahingon määrästä. JVT-toimenpiteitä ovat esim. palo- tai muiden kaasujen tuulettaminen, irtoveden, kemikaalien tai palojätteiden poistaminen, rakenteiden tukeminen ja suojaus, tilapäissähkön ja lämmityksen järjestäminen ja irtaimiston siirrot tai suojaamiset. Vahinkosaneeraukseen kuuluvat myös jälkivahinkojen torjunnan jälkeiset toimenpiteet, joilla vaurioitunut tila saatetaan sellaiseen kuntoon, että normaalit korjausrakennustyöt voidaan aloittaa. Vahinkosaneerauksessa puretaan vahingoittuneet rakenteet ja pinnat, kuivatetaan, puhdistetaan, poistetaan hajuja, desinfioidaan, tehdään korroosiosuojausta jne. Lähde: Tilaajan ohje – Turvallinen vahinkosaneeraus ja jälkivahinkojen torjunta (Työterveyslaitos)