KITA 4+5/2017 | Page 4

JULKISIVUREMONTTI TALVIPAKKASILLA ?

JULKISIVUREMONTTI TALVIPAKKASILLA ?

JULKISIVUJEN KORJAUS on muuttumassa ympärivuotiseksi . Nykytekniikoilla julkisivuremontti voidaan toteuttaa vuodenajasta riippumatta . Muutosta vauhdittaakseen Julkisivuyhdistys ry on käynnistelemässä tutkimushanketta julkisivujen talvikorjaamiseen liittyen . Tutkimuksen toteuttaa Tampereen teknillisen yliopiston ( TTY ) rakennustekniikan laitos professori Matti Pentin johdolla .
Tutkimuksen taustalla on ” JUKO – Julkisivukorjausten tuotteistus ” -hanke, joka startattiin jo vuonna 2002 Julkisivuyhdistys ry : n ja korjausrakentamisen alalla toimivien yritysten yhteistyönä . Tavoitteena oli tuolloin parantaa korjaushankkeen onnistumisen edellytyksiä tarjoamalla eri osapuolille asiaan liittyviä ohjeita sekä toiminta-malleja . Hankkeen yhteydessä TTY : n rakennustekniikan laitoksen sekä VTT : n Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan Kiinteistöliiketoiminta-ryhmä toteuttivat vuosina 2002 – 2007 JUKO-ohjeistokansion .
Tästä harjoituksesta on kuitenkin jo aikaa – ja lisäksi JUKO-ohjeistokansion korjaustapaosiossa on käyty läpi hyvin vähän nimenomaan talvikorjaamiseen liittyviä ongelmia ja suosituksia . Jatkuvasti lisääntyvän korjaustarpeen vuoksi maassamme on kuitenkin lähes välttämätöntä jatkaa korjaushankkeita myös normaalin ruuhka-ajanjakson eli toukokuun ja lokakuun välisen ajan ulkopuolelle .
Tällä hetkellä ollaan tilanteessa , jossa julkisivukorjausten ajoittuminen vain kesäkaudelle aiheuttaa urakoitsijoille kirvelevää resurssipulaa . Tämä johtaa – pahimmillaan – työn laadun heikkenemiseen , aikataulujen viivästymiseen ja lisääntyviin kustannuksiin . Ja toisaalta : talvikaudelle kaikille urakoitsijoille ei riitä töitä , mikä johtaa herkästi lomautuksiin ja muihin ongelmiin .
Pentin tutkimusryhmän tavoitteena on laatia ohjeistus julkisivujen ja parvekkeiden talvikorjaamisen suunnittelua ja toteutusta varten . Tutkimuksen tuloksena pitäisi syntyä kattava aineisto , jossa esitellään yleisesti talviolosuhteiden haasteet sekä käytettävissä olevat tuotteet ja työtavat . Tämän lisäksi on tarkoitus käydä talvikorjaaminen yksityiskohtaisemmin läpi eri julkisivumateriaalien osalta .
Toinen taloyhtiöitä puhuttava teema on katto . Vesikatto vaatii kestävät ratkaisut ja osaavat tekijät , mutta täyttääkseen tehtävänsä odotetulla tavalla – koko suunnitellun käyttöikänsä ajan – katto vaatii huoltoa sekin . Katon säännöllinen tarkastaminen ja huoltotoimenpiteiden suorittaminen ajallaan varmistavat katon toimivuuden . Lisäksi järkevä huolto pidentää katon ikää sekä alentaa katon kokonaiskustannuksia merkittävästi .
Nämä asiat kyllä tiedetään – mutta KITA-lehden vuosittain haastattelemat kattoammattilaiset tietävät silti kertoa monenmoista tarinaa melko lailla karmivista laiminlyönneistä . Huoltotoimenpiteiden ” unohtamisesta ” aiheutuvat vahingot jäävät kuitenkin urakoitsijan vastuun ulkopuolelle , joten taloyhtiöissä asian pitäisi kiinnostaa enemmän .
Mutta olipa sitten kyseessä uudisrakentaminen , kattoremontti tai katolla tehtävät huoltotai puhdistustyöt , työ täytyy muistaa toteuttaa turvallisesti . Esimerkiksi kattotyömaiden putoamissuojauksista on säädetty valtioneuvoston asetuksessa rakennustyön turvallisuudesta ( 28 §). Suojakaiteet tarvitaan aina , kun työskennellään yli kahden metrin korkeudessa .
Ensisijaisesti olisi käytettävä rakenteeseen kiinnitettäviä suojarakenteita , kuten kaiteita ja putoamisverkkoja . Valjaita pitäisi käyttää vain silloin , kun kiinteän putoamissuojauksen asentaminen ei ole teknisesti tai työn luonteen takia mahdollista .
Jos katolla tehdään huoltotöitä , työturvallisuus on katon turvavarusteista kiinni – ja niiden määräysten mukaisuudesta puolestaan vastaa rakennuksen omistaja . RakMK F2 Rakennuksen käyttöturvallisuus on tässä kohtaa määräävä . Kulkusiltojen , tikkaiden ja kiinnityspisteiden kunto on tarkastettava vuosittain .
Niin julkisivu- kuin kattoremonteissakin parhaaseen tulokseen päästään , kun kohde suunnitellaan , toteutetaan ja huolletaan fiksusti .
4 – 5 / 2017
JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh . 020 162 2200 info @ publico . com www . publico . com
PÄÄTOIMITTAJA Petri Charpentier
TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Tom Appelroth
TUOTEPÄÄLLIKKÖ Robert Jaakkola robert . jaakkola @ publico . com puh . 020 162 2254
TOIMITUKSEN KOORDINAATTORI Liisa Hyvönen
GRAPHIC DESIGN Riitta Yli-Öyrä
ILMOITUSMYYNTI Jaakko Lätti jaakko . latti @ publico . com puh . 020 162 2255
TILAAJAPALVELU puh . 03 4246 5309 tilaajapalvelu @ jaicom . com
TOIMITTAJAT Sami J . Anteroinen Merja Kihl Ari Mononen Jarkko Böhm Heli-Maria Wiik
KANNEN KUVA Wienerberger Oy Ab
PAINO PunaMusta Oy
www . kita . fi
ISSN 2341-8354 ( painettu ) ISSN 2341-8362 ( verkkojulkaisu )
@ KITAlehti ( Twitter ) KITAlehti ( facebook )
kita @ publico . com
PETRI CHARPENTIER
4 kita 4 – 5 / 2017