KITA 4/2023 | Page 22

KUVA : SHUTTERSTOCK
Mikäli jätehuonetta tai jätekatosta ei pidetä kunnossa , rakennelmat voivat helposti heikentää pihan viihtyisyyttä ja koko kiinteistön yleisilmettä . Jätehuoltorakennelmien koko yleensä perustuu rakennusaikaisiin mitoitusnormeihin sekä käytössä olevien keräysastioiden määriin .
Jäteastioiden sijoittaminen pihatien portin tuntumaan johtuu usein siitä , että jätehuoltoyhtiöt määrittelevät jätetilan ja jäteauton pysähdyspaikan välille ohjeellisia etäisyyksiä . Jäteastioiden sijoittaminen pihan perälle voisi nostaa jätteiden poiskuljetuksen hintoja . Jätehuollon vaatimat kulkureitit tulee selvittää jo kaavoitusvaiheessa .

Usein jätehuoneet ja jätekatokset sijoitetaan varoetäisyyden päähän kiinteistön asuintiloista .
Oikeanlaista suunnittelua Toki myös taloyhtiön itsensä ja pihan käyttäjien kannalta on suotavaa , että jäteautolla ei liikuta piha-alueella tarpeettoman pitkiä matkoja . Uusilla kaupunkipihoilla ongelmaksi voi tulla pihan ahtaus , ja siksi joillakin kaupunkialueilla käytetään tavanomaista pienempiä jäteautoja .
Toisaalta saman alueen eri taloyhtiöt saattavat käyttää yhteistä jätealuetta , johon keräysautot pääsevät helpommin käsiksi . Silloin tosin asukkaiden matkat jäteastioille helposti pitenevät .
Varsinkin talvikaudella taloyhtiön on huolehdittava siitä , että jätepisteelle pääsee kulkemaan esteettömästi . Niin ikään jätehuoneen riittävä valaistus tulee varmistaa , esimerkiksi infrapunaliiketunnistimien avulla .
Kunnollisesti suunnitellut jätehuollon piharakennelmat voivat joskus toimia pihaa rajaavina ja suojaavina elementteinä , vaikkapa pihan oleskelualueiden ja pysäköintipaikkojen välissä .
Usein jätehuoneet ja jätekatokset sijoitetaan varoetäisyyden päähän kiinteistön asuintiloista . Tähän on ymmärrettäviä asuinmukavuus- ja hygieniasyitä , mutta myös paloturvallisuus on yksi tekijä .
Monet jätehuollon rakennelmat ovat puusta tehtyjä , joten ne voivat pahimmassa tapauksessa houkuttaa tuhopolttajia . Katosten ulkoseinille ei tulisi varastoida palavia materiaaleja . Myös vaikkapa sähköpotkulaudat voivat tunnetusti joskus syttyä palamaan , joten sellaisiakaan ei ole syytä jättää nojaamaan jätekatoksiin .
22 kita 4 / 2023