KITA 3+4/2021 | Page 12

KOLUMNI

Toni Pakkala Hallituksen puheenjohtaja , Julkisivuyhdistys r . y . Tutkijatohtori , Tampereen yliopisto , Rakenteiden korjaamisen ja elinkaaritekniikan tutkimusryhmä Erikoisasiantuntija ( korjausrakentaminen ), Renovatek Oy

MUURATTUJEN JA RAPATTUJEN JULKISIVUJEN KUNTOTUTKIMUKSEEN UUSI OHJE

JULKISIVUYHDISTYS RY : N vetämässä MuRaKu-projektissa on tuotettu uusi ohjeistus muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimuksen toteuttamiseksi . Lisäksi loppuvuoden aikana on valmistumassa tilaajan ohje , jossa muuratun tai rapatun kiinteistön omistajia tai edustajia opastetaan , mitä kuntotutkimukselta tulee osata vaatia ja miten eri tarjouksia voi verrata . Kovalle alustalle rapattujen julkisivujen kuntotutkimusta käsittelevässä kansallisessa ohjeistuksessa on ollut tietojen päivitystarvetta jo pitkään , minkä lisäksi merkittävänä puutteena on ollut , ettei siinä käsitellä rappausalustan vaurioitumista tai rappausalustasta aiheutunutta rappauksen vaurioitumista . Siitä on myös puuttunut 2000-luvulla merkittävästi lisääntyneiden eristerappausjärjestelmien käsittely . Kuten eristerappausjärjestelmiltä , myös puhtaaksimuuratuilta julkisivuilta on puuttunut kansallinen kuntotutkimusohje huolimatta niiden yleisyydestä ja pitkästä historiasta suomalaisessa rakentamisessa . Kesällä Betoniyhdistyksen kirjasarjassa julkaistu by 75 Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimus 2021 ottaa siten ensimmäistä kertaa huomioon niin puhtaaksimuuratut julkisivut , niiden käytön rappausalustana kuin eristerappausjärjestelmätkin .
Vaikka kaikki edellä mainitut julkisivurakenteet ja niiden vauriomekanismit liittyvät osittain toisiinsa , jokaisella niistä on myös omat ominaispiirteensä . Oman haasteensa tuo myös erityisesti muurattujen rakenteiden sekä niiden päälle tehtyjen rappausten hyvin pitkä historia erilaisine käytettyine materiaaleineen sekä rakenneratkaisuineen . Uuteen julkaisuun on pyritty kokoamaan kattavasti eri rakenteiden ominaispiirteitä sekä niiden vauriomekanismeja , jotta kuntotutkijalla on riittävä tietous oikeiden kuntotutkimusmenetelmien valintaan .
Muurattuja ja rapattuja julkisivuja on Suomessa runsaasti niin pien- kuin kerrostalorakentamisessakin . Suomen julkisivukannasta ne muodostavat noin kolmasosan . Kuten edellä on mainittu , niiden pitkän historian vuoksi materiaaleissa , rakenteissa ja työtavoissa on ehtinyt tapahtua melkoista muutosta .
KUVA : SAINT-GOBAIN FINLAND OY WEBER
1900-luvun alun rapattu tai puhtaaksimuurattu julkisivu poikkeaa huomattavasti materiaalien ominaisuuksilta sekä rakenteen rakennusfysikaaliselta toiminnalta nykyisistä kuorimuureista tai varsinkin eristerapatuista rakenteista . Siten myös vaatimukset kuntotutkimukselle riippuvat huomattavasti siitä , minkä aikakauden rakenteita tarkastellaan . Kiinteistön omistajalta tai hänen edustajaltaan ei voi vaatia laajaa ymmärrystä kohteen rakenteista , vaan ne vaativat usein laajan kokemuksen ja asiaan perehtyneet tekijät . Loppuvuoden aikana valmistuva tilaajan ohje pyrkii ohjeistamaan rakennuksen omistajaa tai omistajan edustajaa siten , että hän osaa kilpailuttaa ja lopulta valita oikean tekijän , jotta hän saa kiinteistön kunnossapitostrategiaa täydentävän tutkimuksen .
Sekä julkaisun että tilaajan ohjeen kirjoittajina ovat Tampereen yliopiston tutkijat . Hanketta valvoneessa , Julkisivuyhdistyksen vetämässä ohjausryhmässä oli edustajia 15 yrityksestä / järjestöstä , jotka myös rahoittivat ohjetta . n
Rapautunutta rappausta ja muurauslaastia räystään alla .
12 kita 3 – 4 / 2021