ANNIKA KEMPPINEN ASIANAJAJA ASIANAJOTOIMISTO KUHANEN , ASIKAINEN & KANERVA OY www . kak-laki . fi
ASUNTO-OSAKEYHTIÖN SOPIMUKSET JA HALLITUKSEN TOIMIVALLAN RAJAT
Hallituksella on yleensä melko laaja toimivalta yhtiön sopimusten suhteen , mutta tiettyjen edellytysten täyttyessä sen tulee viedä asia yhtiökokouksen päätettäväksi . Millaisia sopimuksia taloyhtiön hallitus voi solmia yhtiön puolesta ja milloin asia tulee viedä yhtiökokouksen päätettäväksi ? Voiko taloyhtiön hallitus päättää esimerkiksi pörssisähköön siirtymisestä tai taloyhtiölainan korkosuojauksesta ?
Milloin hallituksen tulee viedä asia yhtiökokouksen päätettäväksi ? Taloyhtiön hallituksella on lain mukaan velvollisuus toimia huolellisesti sekä osakkaiden ja yhtiön edun mukaisesti . Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä . Hallitus vastaa myös siitä , että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty . Hallitus tarvitsee kuitenkin yhtiökokouksen päätöksen toimiin , jotka yhtiön koko ja toiminta huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia , vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämiseen taikka vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan velvollisuuteen maksaa yhtiövastiketta tai muihin osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin .
Hallituksella on yhtiön edustusoikeus ja nimenkirjoitusoikeus , mikä käytännössä tarkoittaa oikeutta allekirjoittaa sopimuksia yhtiön puolesta . Taloyhtiön hallituksella on oikeus tehdä erilaisia sopimuksia yhtiön nimissä , mikäli kyse ei ole asiasta , jossa edellytetään yhtiökokouksen päätöstä . Myös erilaisia sopimuksia neuvotellessaan , solmiessaan ja päättäessään asunto-osakeyhtiön hallituksen on pidettävä mie-
22 kita 3 / 2023