KITA 3/2019 | Page 51

vaihtoehtoisen korjausmallin. Ja löysin. Löysin SafeDryingin ja menetelmän varsinaisen kehittäjän Esa Tommolan.” Kojo oli kuullut, että SafeDrying oli kuivattanut menestyk- sellisesti Tuusulassa erään Liisankadun taloyhtiön osakkaan vanhempien omakotitalon kellarin. Hän päätti soittaa Tuusu- laan, keskustella ja kysellä. ”Sitten hankin joukon erilaisia asiantuntijanäkemyksiä. Epäilijöitäkin ilmaantui. SafeDryingin nettisivuilta löysin kiin- nostavia referenssejä. Ja niin päätimme kokeilla heidän kehit- tämäänsä puhalluskuivatusta.” ”Rahaa taloyhtiöltä oli palanut aikaisempiin remontteihin jo vähintään 60 000 euroa. SafeDryingin tarjous oli hyvin kohtuullinen”, mainitsee Kojo. Marjo Kovasen ei tarvitse enää huolehtia asuntonsa kosteusongelmista. Kosteus hallintaan informoiduksi asunnon kosteushistoriasta ja jo tehdyistä, kah- Sekä Kojo että taloyhtiön hallitus olivat tietoisia siitä, että alim- desta injektointiremontista. Hän tiesi, mihin muutti. man kerroksen asunnon ongelma on pakko selättää, jotta kos- Kosteusongelmien piti olla siinä vaiheessa ohi. ”Luotin, teus ei pääsisi nousemaan kapillaarisesti ylöspäin ja aiheut- että asia on kunnossa. Toisin kuitenkin kävi. Kaikki ei ollut- taisi haittaa muille arvokiinteistön asunnoille. kaan hyvin.” Ja niin käynnistyi Liisankatu 7:n ja SafeDryingin yhteistyö. Esa Tommola tuli paikalle, tarkasti, tutki, mittasi ja kuvasi. ”Sain heti hyvin luotettavan käsityksen yrityksen toimin- nasta. Tommola myös vakuutti, että kosteus saadaan varmasti heidän menetelmällään hallintaan. Sain myös kuulla, että Aikansa asuttuaan Marjo Kovanen kertoo huomanneensa huoneiston nurkassa – siinä nimenomaisessa ongelmakoh- dassa – tumman läikän. ”Ymmärsin, että sen läikän lähde oli kosteus. Pelkäsin, että nyt tästä kodista pitää sittenkin muuttaa pois.” vuokralaisen ei tarvitse lähteä kodistaan evakkoon, vaan asia Marjo päätti soittaa välittömästi asiasta Tapio Kojolle. hoituu Marjon pariviikkoisen kesäloman aikana. Se hämmäs- Puhelun jälkeen tutkimukset käynnistyivät heti. ”Taloyhtiön hal- tytti minua, sillä aikaisemmat korjaustoimet olivat kestäneet lituksen puheenjohtaja otti huoleni vakavasti.” useita kuukausia.” Puoli vuotta kuivatuksen jälkeen Kojo hymyilee tyytyväi- senä. ”Minun on helppo kannustaa kaikkia kosteusongelmien kanssa kamppailevia kartoittamaan vaihtoehtoiset kuivatus­ Kun sitten muutamien vaiheiden jälkeen selvisi, että talo­ yhtiön hallitus ja Tapio Kojo olivat löytäneet kokonaan uuden- laisen kosteuden ratkaisumenetelmän, eli SafeDryingin puhal- luskuivatuksen, alkoi Marjonkin toivo asumisen tulevaisuudesta vahvistua. menetelmät. SafeDryingin tarjoama kuivatus oli meidän pelas- tuksemme. Se oli myös kustannustehokkain ratkaisu.” Menetelmään kuuluu sekin, että ilmaa kierrätetään kuiva­ Lisää toiveikkuutta ”En tiedä rakennustekniikasta yhtään mitään, mutta kun kuu- tetuissa rakenteissa ja kosteusarvoja seurataan etänä. Sillä lin, että tällä uudella menetelmällä on pelastettu muun muassa varmistetaan rakenteiden turvallinen kuivuus ikuisesti. kouluja, päiväkoteja ja muitakin julkisia rakennuksia, toiveik- ”SafeDryingin tuottamat kuukausiraportit kertoivat meille kuivumisen edistymisestä ja pitävät jatkossakin meidät ajan tasalla”, kertoo Kojo. ”Teimme matkan varrella myös pistokokeita nähdäk- semme, että tuloksia ei manipuloida. Aina kaikki mittaukset täsmäsivät.” kuuteni lisääntyi.” ”Oli huojentavaa kuulla, että on löytynyt tapa, jolla suuri, suorastaan yhteiskunnallinen ongelma voidaan ratkaista”, Kovanen sanoo. Vuoden 2018 kesällä SafeDryingin Esa Tommola tarkasti Marjon asunnon tilanteen, totesi kosteuden ja informoi asu- kasta tulevista toimenpiteistä. PUHALLUS PELASTI MARJON KODIN ”Nyt kaikki on hyvin”, sanoo Marjo kuivatuksen jälkei- Vuosia sitten Marjo Kovanen löysi itselleen ja pienelle pojal- senä talvena. Hän on nähnyt ja kokenut kauniissa Liisankadun leen Aarnille mielestään unelmiensa asunnon Helsingin Liisan- kodissaan, kuinka nopeasti ja tuloksellisesti ikävät kosteus­ kadulta. ongelmat voidaan ratkaista uudella ja patentoidulla puhallus- ”Mikä parasta, tämän talon pihapuolen pohjakerroksessa sijaitsevan asunnon ikkunan alla oli hiekkalaatikko. Siis turval- listakin, sen kaiken muun hyvän lisäksi”, ajatteli Marjo. Ja kuten oheisessa, Liisankatu 7:n taloyhtiön puheenjohta- jan Tapio Kojon haastattelussa käy ilmi, Marjo tuli heti alkuun kuivatusmenetelmällä. ”Turvallisuuden tunnettani lisää, että kosteusarvoja seu- rataan kaiken aikaa etäluettavilla antureilla ja mahdollisista poikkeamista tulee ilmoitus välittömästi”, toteaa Marjo Kova- nen. n 3 /  2019  kita 51