KOLUMNI
Juha-Ville Mäkinen
Erityisasiantuntija
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
MITÄ NUORET EDELLÄ…
Ammatillisen koulutuksen yhteishaku on juuri päättynyt. Eri toimialat ovatkin pohtineet, miten saada nuoret
innostumaan juuri heidän alastaan. Erilaisia kampanjoita on käynnistetty ja materiaalia on netti pullollaan.
Taas on selvitetty, mikä nuoria puhuttelee ja mikä on heille tärkeää.
NUORET EIVÄT ole tyhmiä, ainakaan ne nuoret, jotka halu-
Alalle tulevien nuorten sitoutuminen tehtäviinsä riippuu
taan alalle töihin. He tietävät, mitä haluavat. Työn arvostuksen kokemuksista, joiden perusteella he muodostavat mieliku-
ja hyvän palkan lisäksi heitä puhuttelee vastuullisuus. Nyky- van alan töistä ja yrityksistä. Usein mielikuvat syntyvät van-
nuorille erityisen tärkeitä asioita ovat ympäristökysymykset ja hempien kollegoiden tai asiakkaiden puheiden ja esimerkin
niihin vaikuttaminen. Heille vastuullisuus ympäristöasioissa tar- kautta. Ratkaisevaa on myös se asenne, millä nuoria ohjataan
koittaa pieniä tekoa arjessa, ei suuria julkilausumia. Heidän ja miten heille kerrotaan uudet asiat. Meidän alalla jo pidem-
mielestään kukin meistä voi muuttaa kehityksen kulkua, vaikka pään toimineiden, ja omasta mielestämme kaiken nähneiden,
pieni pala kerrallaan. on helppo saada nuorten usko ja innostus lopahtamaan.
LVI-alalla on paljon hyvää annettavanaan nuorille, ja
Nyt olisi hyvä aika ottaa oppia nuorista. Käännetään
ympäristölle. Itsenäistä työtä, johon liittyy paljon vastuuta ja siis näkökulmamme talotekniikan luomiin mahdollisuuksiin.
mahdollisuuksia vaikuttaa paitsi ihmisten hyvinvointiin, niin Annetaan nuorten innostua ja tehdä asioita ehkä uudella
myös konkreettisella tavalla ympäristöasioihin. Rakennusten tavalla. Se on se meidän aikuisten pieni, mutta vaikuttava teko
käyttämä energia edustaa merkittävää osuutta kaikesta siitä arjessa. n
toiminnasta, joka kuormittaa ympäristöämme. Oikein raken-
nettuna, säädettynä ja käytettynä talotekniset järjestelmät voi- P.S. Tutustu uusittuun lvi-ala.fi -sivustoon: sieltä saat vastauksia
vat vähentää ympäristön kuormitusta tuntuvasti. Tätä meidän mm. siihen miten alalle kouluttaudutaan ja millaisia töitä siellä
aikuistenkin olisi hyvä pysähtyä miettimään. on tarjolla. Voit myös katsoa nuorten uratarinavideoita.
16 kita 3 / 2019