KITA 3/2018 | Page 14

Putkiremontin yhteydessä toteutetaan usein myös kylpyhuoneremontti, jolloin saadaan pidemmällä aikavälillä kustannussäästöjä, kun tekniikka ja märkätila uusitaan samanaikaisesti. VUODEN PUTKIREMONTTI -KISA OLI KAHDEN KAUPPA VUODEN PUTKIREMONTTI -kilpailussa etsitään joka suunnitelmat sekä niiden noudattaminen. Lisäksi fiksujen talo­ vuosi taloyhtiöitä, jotka ovat välttäneet miinat ja saaneet yhtiöiden hallitukset käyvät paljon dialogia osakkaiden ja asuk­ urakan kunnialla päätökseen. Kisan järjestää Kiinteistöalan kaiden kanssa sekä hanke-ehdotus- että hankesuunnitteluvai­ hallitusammattilaiset AKHA ry yhdessä SuLVI ry:n, heessa ja myös rakennusvaiheessa. Taloyhtiöt myös panostavat LVI-TU ry:n, RT ry:n ja SKOL ry:n kanssa. Vuoden 2017 kokeneisiin asiantuntijoihin ja suunnittelijoihin jo heti suunnitte­ putkiremonttikilpailussa jaetulle ykkössijalle sijoittuivat As Oy lun alkuvaiheessa. Säästökannas sekä As Oy Keinutie 7 ja As Oy Keinutie 9. As Oy Säästökannas toteutettiin kokonaishintaurakkana. Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry:n mukaan vielä 2000-luvun alussa korjaushankkeen työmaatoiminta ja johtami­ Keinutien remontti taas oli kahden taloyhtiön ryhmäkorjaus­ nen vielä muistuttivat uudisrakentamishankkeita, mutta tänä päi­ hanke, joka toteutettiin projektinjohtourakkana. vänä korjausrakentaminen on oma taiteenlajinsa. Remontteihin Kaikista kilpailuun osallistuneista hankkeista 80% oli toteu­ erikoistuneet suunnittelijat, projektinjohtajat ja rakennusliikkeet tettu kokonaishintaurakkana, mutta myös uudet urakkamuodot, ovat kehittäneet toimintatapoja ja johtamista siten, että raken­ kuten tavoitehintaurakka, projektinjohtourakka ja yhteistoimin­ tamisen lisäksi viestintä, tiedottaminen, läpinäkyvyys ja palvelu taurakka (allianssi) ovat lisääntymässä, tuomaristo huomioi. ovat oleellinen osa peruskorjaustoimintaa – tietenkin itse suunnit­ Kilpailuhankkeissa esiintyi myös toimintatapaa kilpailuttaa ja valita urakoitsija jo hankesuunnitelman perusteella. Tällöin telun ja rakentamisen ohella. Hankkeiden asiakaspalautteissa tämä panostus näkyy siten, urakoitsijan materiaali-, asennustapa- ja aikatauluosaaminen että asukkaat ja osakkaat ovat tyytyväisiä remontin aikaiseen ovat taloyhtiön käytettävissä, kun valitaan yhdessä elinkaari­ toimintaan ja sen lopputuloksiin, AKHA ry linjaa. kestäviä ja taloudellisia ratkaisuja. Myös urakoitsijan perehty­ Putkiremontti on korjaushankkeena taloyhtiöiden ”kuninkuus­ minen kohteeseen jo suunnitteluvaiheessa lyhentää remontin luokkaa” ja sen yhteydessä on kustannustehokasta tehdä myös läpimenoaikaa. energiaa säästäviä korjauksia, esimerkiksi ilmanvaihtojärjestel­ Millainen sitten on huippurempan resepti? – Putkiremontti­ missä. Vuoden 2017 putkiremonttikilpailun hankkeissa ei kuiten­ kisan annin perusteella onnistumisessa auttaa toimiva talo­ kaan toteutettu varsinaisia energiansäästökorjauksia, mutta kil­ yhtiöstrategia ja kiinteistön pitkän tähtäimen kunnossapito­ pailuehdotusten perusteella mielenkiinto on heräämässä. n 14 kita   3 /