KITA 3/2011 | Page 10

AJANKOHTAISTA MOLOK OY KÄYNNISTÄÄ JÄTEHUOLLON KOULUTUSKESKUKSEN TOIMINNAN NOKIALLA MOLOK OY panostaa jätehuoltoalan koulutukseen perustamal- la Nokialle oman, kaikkia alan toimijoita palvelevan koulutuskeskuksen. Yhtiön tavoitteena on kehittyä edelleen syväkeräyksen parissa kansainvälisesti toimivaksi ympäristöalan palveluyri- Syväkeräys eteni 20 vuodessa globaaliksi tykseksi. Molok Oy täytti 14. huhtikuuta 20 vuotta. liiketoiminnaksi Veikko Sallin keksimä ajatus pääosin maan alle sijoitettavista “KOULUTUKSEN MERKITYS painottuu aloittavan koulu- jäteastioista johti syväkeräystä kehittävän Molok Oy:n perus- tuskeskuksen myötä edelleen toiminnassamme. Jatkossa kaik- tamiseen Tampereella huhtikuussa 1991. Pian perustamisensa ki työntekijämme, jälleenmyyjämme ja yhteistyökumppanimme jälkeen yhtiö muutti toimintonsa Nokialle. pystyvät kartuttamaan tietouttaan jätteiden syväkeräyksestä ja Aluksi Suomen tienvarsilta tutut Molokit ovat yleistyneet no- koko jätehuoltoalasta”, lupaa Molok Oy:n toimitusjohtaja Juk- peaan tahtiin kotimaassa ja eri puolilla maailmaa. Erinomai- ka Blom. nen kapasiteetti, siisteys ja vähenevän tyhjennysliikenteen tuo- “Meille yrityksenä koulutuskeskus merkitsee toiminnan laa- mat edut ovat vauhdittaneet syväkeräyksen menestystä. Tä- jentumista syväkeräyssäiliöiden valmistajasta palveluyritykseksi, nä päivänä Molokeilla huolehditaan arviolta 8–10 miljoonan joka panostaa toiminnan laatuun ja turvallisuuteen tehokkaan asukkaan jätehuollosta. koulutuksen ja tiedotuksen avulla”, Blom lisää. Nokian Nosturikadulle sijoittuvassa koulutuskeskuksessa järjestetään jatkossa syväkeräykseen ja jätehuoltoon liittyviä koulu- Molok Oy työllistää Nokialla noin 50 henkilöä ja lisäksi kansainvälisissä valmistusyksiköissä ja jälleenmyynnissä useita kymmeniä henkilöitä. tuskokonaisuuksia: tuoteinformaatiosta tyhjennysdemonstraatioihin, työturvallisuuteen ja jätehuollon toimintamalleihin saakka. 8 kita 3/ 2011 Lisätietoja: [email protected]