Rakennusten energiatehokkuus ja sisäilman miellyttävyys ovat keskeisiä tavoitteita modernissa arkkitehtuurissa. Erityisesti lämpenevä ilmasto ja kasvava tarve energiansäästölle tuovat uusia haasteita suunnittelijoille. Aurinkosuojaus on yksi tehokkaimmista keinoista parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja samalla varmistaa miellyttävä sisäilmasto ympäri vuoden. Sen avulla voidaan merkittävästi vähentää rakennuksen jäähdytyksen tarvetta, sillä kun lämpö ei pääse sisälle, sitä ei myöskään tarvitse poistaa.
KUVA: PIXABAY
Energiatehokkuuden ytimessä Perinteisesti rakennusten lämmönhallinta on perustunut aktiivisiin jäähdytysratkaisuihin, kuten ilmalämpöpumppuihin ja ilmastointijärjestelmiin. Näiden järjestelmien käyttäminen kuluttaa kuitenkin runsaasti energiaa, mikä kasvattaa sekä käyttökustannuksia että hiilijalanjälkeä. Passiivisilla ratkaisuilla, kuten aurinkosuojauksella, voidaan vähentää energian kulutusta huomattavasti. Esimerkiksi automatisoidut ulkopuoliset aurinkosuojat voivat pienentää jäähdytyksen tarvetta jopa 80 prosenttia.
”
Aurinkosuojaus voidaan toteuttaa monin eri tavoin.
Aurinkosuojauksen hyödyt rakennukselle ja asukkaille Aurinkosuojauksen ensisijainen tehtävä on estää auringon säteilyn pääsy sisätiloihin, mikä vähentää sisälämpötilan nousua ja siten jäähdytyksen tarvetta. Energiasäästöt ovat merkittäviä, sillä aurinkosuoja estää lämmön kertymisen ja ilmastointilaitteet eivät joudu käymään jatkuvasti täydellä teholla. Tämä alentaa sekä energiakustannuksia että laitteiden kulumista. Sisäilmasto pysyy tasaisena ilman suuria vaihteluita, mikä lisää asumismukavuutta. Lisäksi kaihtimet ja markiisit tarjoavat mahdollisuuden säädellä luonnonvalon määrää tiloissa, mikä parantaa tilojen monikäyttöisyyttä ja asumismukavuutta. Toisin kuin aktiiviset jäähdytysjärjestelmät, aurinkosuojat eivät vaadi merkittävää huoltoa, ja niiden elinkaari on pitkä.
Erilaiset aurinkosuojaratkaisut Aurinkosuojaus voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Oikean ratkaisun valinta riippuu rakennuksen suunnittelusta, ilmasto-
2 / 2025 kita 47