KITA 2/2023 | Page 25

VELALLINEN KOKEE KORKOJEN NOUSUN JOKA TAPAUKSESSA

TEKSTI : HELI-MARIA WIIK
HYPON EKONOMISTIN Juho Keskisen mukaan viimeaikaisesta markkinaheilunnasta huolimatta iso kuva ei ole juurikaan muuttunut ja nykytasoillakin korontarkistuspäivä tuo velallisille merkittävän lisäkulun .
” Markkinaennusteiden mukaan korot pysyvät nyky tasoillaan tai nousevat vielä tänä vuonna , ja voivat laskea aikaisintaan ensi vuonna . Epävarmuus kehityksestä on toki kasvanut , mutta ennusteet eivät tällä hetkellä povaa voimakkaita muutoksia tälle vuodelle .”
Hänen mukaansa Euroopan keskuspankki arvioi inflaatiota aina uusimman tiedon valossa ja voi joutua vielä nostamaan ohjauskorkojaan sitkeän pohjainflaation vuoksi .
” Oman näkemykseni mukaan korot voivat hieman palautua ylöspäin lähemmäksi neljän prosentin tasoa lähi aikoina , sillä todennäköisyys laajemmalle pankkikriisille on hyvin pieni , mutta heijastuu kuitenkin markkinoiden nykyhintoihin laskevasti .”
Ekonomisti Keskinen sanoo , että taloyhtiön kiperin paikka voi syntyä siitä , jos lainaa on paljon ja siitä on oltu lyhennysvapailla eikä lainanmaksuun ole varauduttu .
” Kevään aikana moni taloyhtiö on tilanteessa , jossa euribor tarkistetaan nollatasolta tai ainakin matalalta tasolta tuonne 3 – 4 prosentin tasolle , kun korkosuojattuja lainoja on yhtiölainoissa melko vähän .” n
vastikkeiden tarkka maksuvalvonta ja ripeä perintäprosessin käynnistäminen ongelmien ilmaantuessa .
” Hallituksen ja isännöitsijän on hyvä olla tiiviisti yhteydessä . Monissa hyvin hoidetuissa taloyhtiöissä huonoihin aikoihin onkin varauduttu esimerkiksi keräämällä ylimääräisiä vastikkeita . Lyhyellä aikavälillä taloyhtiöllä olisi hyvä olla vastike puskuria noin 2 – 4 kuukauden väliseksi ajaksi .”
Marilan mukaansa tänä keväänä taloyhtiöissä on nähty keskimäärin 10 – 20 prosentin vastikekorotuksia .
” Suurimmat korotukset osuvat luonnollisesti puskurittomiin taloyhtiöihin .”
2 / 2023 kita 25