” VALINTA KORJAUKSEN tai uusimisen välillä on aina hyvin tapauskohtainen , koska talot on huollettu ja korjattu hyvin erilaisilla toimenpiteillä . Saman vuosikymmenen taloissa voidaan tarvita erilaisia ratkaisuja . Päätöstä ei voi tehdä teoreettisten kunnostusmääräaikojen pohjalta . Tavallisesti esimerkiksi ikkunat joudutaan kuitenkin korjaamaan tai vaihtamaan noin 30 – 45 vuoden välein ”, toimitusjohtaja Markus Treuthardt Rakennuskonsultointi Treuthardt Oy : stä toteaa . Yritys on erikoistunut rakennusten korjaussuunnitteluun ja töiden toteuttamisen valvontaan .
Yksi remontin ajoituksessa pohdittava tekijä on se , että rakentaminen on Suomessa tällä hetkellä ylikuumentunutta , mikä koskee myös korjausrakentamista . Hinnat ovat nousseet sekä työn että materiaalien osalta . On kuitenkin erittäin vaikea arvioida hintojen tulevaa kehitystä .
Laajemman peruskorjauksen yhteydessä Remontti kannattaa yleensä yhdistää laajempaan julkisivuremonttiin tai putkisaneeraukseen . Näin remontin tuottama asumishaitta saadaan mahdollisimman lyhytaikaiseksi ja kiinteistökokonaisuus kerralla parempaan kuntoon . Toki asumisterveyteen ja -turvallisuuteen vaikuttavat ikkuna- ja parvekeviat on syytä korjata heti havaittaessa .
Ikkunaremontti vaikuttaa yleensä koko rakennuksen ilmanvaihdon toimintaan , varsinkin painovoimaisen ilmanvaihdon rakennuksissa . Jos ikkunat vaihdetaan tiiviimpiin , mutta lämmi-
1 / 2022 kita 35