KITA 1/2021 | Page 42

Hissit helpottavat kerrostalossa asumista ja tekevät liikkumisesta sujuvampaa ja nopeampaa – kunhan ne vain ovat toimintakunnossa . Monet vanhat hissit saattavat kuitenkin olla perusteellisen remontin tai jopa uusimisen tarpeessa .
KUVA : KONE / PETRI LYYTIKAINEN
KAIKKIAAN SUOMESSA on noin 60 000 hissiä . Varsinkin ikääntyneet hissit saattavat mennä melko herkästi epäkuntoon ja aiheuttavat näin käyttäjilleen monenlaista mieliharmia – ja pahimmissa tapauksissa jopa turvallisuusriskejä .
” Suomessa kyllä riittää peruskorjattavien hissien kantaa ”, arvioi KONE Hissit Oy : n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jussi Haapkylä .
” Esimerkiksi asuintaloissa hissin vikamäärät alkavat kasvaa 25 vuoden käytön jälkeen . Hissihän on auton jälkeen eniten käytetty kulkuväline .”
Nykyaikaiset hissit vikaantuvat kuitenkin melko harvoin ja kehitystyön ansiosta KONEen hissien vikailmoitukset ovat vähentyneet . Vikatilanteita voi estää ennakoivan kunnossapidon ja etävalvonnan avulla .
Haapkylän mukaan on paljolti tapauskohtaista , milloin hissi kannattaa uusia kokonaan ja milloin selvitään pienemmillä korjaustoimilla .
” Aluksi kiinteistössä kannattaa tehdä hankekartoitus , jossa hissiasiantuntija tulee paikalle ja katsastaa lähtötilanteen .”
” Tyypillisesti hissin vaihto voi tulla eteen noin 25 vuoden iässä . Toisaalta paljon riippuu myös siitä , millaisia käyttömääriä hissi on joutunut kestämään . Monesti liikerakennusten hissit saattavat olla uusimisen tarpeessa jo 15 vuotta asennuksen jälkeen ”, Haapkylä pohtii .
Uudet hissit ovat energiatehokkaita Mikäli kiinteistön vanhassa hississä alkaa esiintyä vikoja selvästi enemmän kuin ennen , taloyhtiössä voi olla syytä harkita kokonaan uuden hissin tilaamista .
” Toinen merkki uusimistarpeesta voi olla se , että hissi alkaa pysähtyä epätarkasti kerrosten välille , jolloin hissin ovelle muodostuu ikään kuin kynnys ”, sanoo Haapkylä .
” Turvallisuus ja esteettömyys ovat asumisessa keskeisiä kysymyksiä . Monesti vanhoissa hisseissä saattaa myös olla raskas kääntöovi , jonka avaaminen on hankalaa ikäihmisille .”
Haapkylä muistuttaa , että uudet hissimallit ovat aiempia edistyneempiä ja ne pyritään jo alun perin suunnittelemaan käyttäjäystävällisemmiksi .
” Toki vanhan hissin voi korjatakin , mutta jossakin vaiheessa vaihto on edullisempi ratkaisu .”
” On hyvä muistaa , että uudemmat hissit ovat myös energia tehokkaampia kuin entiset . Niiden käyttökustannuksissa voi tulla taloyhtiölle säästöä tulevina vuosina .”
Lisää tilaa hisseihin Jos hissi päätetään uusia , Haapkylän mukaan voi monesti olla mahdollista korvata vanha hissi entistä tilavammalla ilman että hissikuiluun olisi tehtävä laajoja rakennemuutoksia .
” Vaikkapa neljän hengen hissikori pystytään kenties korvaamaan kuuden hengen korilla .”
KONE Hissit Oy : n loppuvuodesta 2020 julkaiseman suomalaisen hissitutkimuksen mukaan ihmiset toivovatkin koti-
42 kita 1 / 2021