KITA 1/2021 | Page 35

KUVA : GRANA OY

MILLOIN TALO ON AIKA PURKAA ?

TEKSTI : SAMI J . ANTEROINEN
SUOMEN PITKÄN aikavälin korjausrakentamisen strategiassa huomautetaan , että jo kauan jatkunut maan sisäinen muuttoliike on keskittänyt Suomen väestöä Etelä-Suomen suurille kaupunkiseuduille . Väestöä menettäneillä alueilla asuntoja ja ei-asuinrakennuksia on jäänyt kokonaan tyhjäksi tai vajaakäyttöön .
Tilastokeskuksen tuoreimman alueellisen ennusteen mukaan väestön keskittymiskehitys tulee jatkumaan , koska luonnollinen väestönkasvu ja muuttoliike keskittyvät suuriin kaupunkeihin . Monilla alueilla väestö vanhenee ja vähenee . Suomen väestön määrän arvioidaan kääntyvän laskuun vuoden 2030 jälkeen ja rakennuksia poistuu tyhjilleen jäämisen lisäksi teknisistä , toiminnallista ja taloudellista syistä .
Aluetason kaupunkirakenteen tiivistämisstrategiat , palveluverkkostrategiat tai organisaatioiden tilatehokkuusstrategiat toteutetaan usein vanhoista rakennuksista luopumalla . Vanhan rakennuskannan odotettavissa olevan elinkaaren ja tilankäyttöön liittyvien trendien perusteella vuonna 2050 on jäljellä enää noin 70 prosenttia vuoteen 2020 mennessä valmistuneista rakennuksista , strategiassa arvioidaan .
Mikäli rakennuksessa on edessä energiatehokkuusparannusten lisäksi muita kalliita korjauksia , voi harkinnan arvoinen ratkaisu olla purkaminen . Vähäisen kysynnän alueilla on yleensä useita rakennuksia samassa tilanteessa . Keskinäisessä kilpailussa vuokralaisista tai omistaja-asukkaista heikkokuntoisella rakennuksella on huonot edellytykset menestyä .
Kasvavilla kaupunkiseuduilla puretun rakennuksen tontille on mahdollista anoa kaavamuutos , joka oikeuttaa suuremman energiatehokkaan rakennuksen rakentamiseen . Vuokrataloyhtiöiden , toimitilavuokraajien ja kuntien kannattaa myös organisoida rakennuskannan käyttöä niin , että vajaakäytössä olevista tai heikkokuntoisimmista tiloista luovutaan kokonaan . Mikäli kyseenomaisessa rakennuksissa on energiatehokkuuden parantamisen lisäksi paljon muita korjaustarpeita tai terveysriskejä , purkaminen ja uuden rakentaminen ovat vaihtoehto rakennusten sijainnista riippumatta . n
1 / 2021 kita 35