KITA 1/2020 | Page 4

DIGI SIHISI HISSISSÄ Joskus muinoin hissi oli väline, jolla liikuttiin kerrosten välillä. Sitten yritysmaailmasta alkoi hissivallankumous, joka korosti tehokkuutta, käytettävyyttä ja parempaa asiakaskokemusta. Isojen firmojen pääkonttoreissa aika on rahaa, joten myös hissit haluttiin virtaviivaistaa. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kun digitalisaatio iski yrityspuolen hisseihin, oli vain ajan kysymys, milloin ensimmäiset (alkujaan) corporate-sovellukset rantautuisivat myös asuinkiinteistöihin. Fiksut hissit sopivatkin modernin älyasumisen konsepteihin ilman kitkaa. Esimerkiksi kotimainen hissinvalmistaja Kone varautuu tulevaisuuteen kehittämällä tuotteitaan ja palvelujaan entistä älykkäämpään ja ennakoivampaan suuntaan. Koneen digihissit esimerkiksi päivittävät reaaliaikaista statustaan KONE Cloudille, jossa puolestaan työskentelee IBM:n kehittämä tekoäly, Watson. Tekoäly vertailee hissien toimittamaa dataa spekseihin ja toleransseihin ja esittää valistuneita arvioita huollon tarpeesta. Kun koneet puhuvat keskenään, ollaan esineiden internetin (IoT) ytimessä. Kiinteistöjärjestelmien vaihtaessa kuulumisia automaattisesti ja jatkuvasti säästetään huoltotiimien jalkatyötä. Ei siis ihme, että tämän päivän älyhisseihin halutaan etäluettavuutta ja -hallittavuutta sekä palvelumahdollisuuksia. Marraskuun lopussa Kone ilmoitti tuovansa markkinoille ”maailman ensimmäisen digitaalisilla tietoyhteyksillä varustetun hissimalliston”. Yhtiö lupaa, että uuden KONE DX -sarjan hissien sisäänrakennetut tietoyhteydet, muotoilu, teknologia, uudet materiaalit, sovellukset ja palvelut tarjoavat täysin uudenlaisen käyttäjäkokemuksen. DX-sarjan povataan mullistavan hissien roolin tulevaisuuden älyrakennuksissa: näissä kaavailuissa hissi on keskeinen, rakennukseen integroitunut alusta, joka tarjoaa intuitiivisen, kokonaisvaltaisen kokemuksen kaikkialla rakennuksessa. Rakennuttajille, rakennusten omistajille ja käyttäjille tärkeimpiä digietuja on mahdollisuus mukauttaa ja päivittää hissikokemus nykyisten ja tulevien tarpeiden mukaan. Kone nimittäin lupaa, että asiakkaat voivat kehittää DX-sarjan hisseihin sovelluksia ja palveluita rakennuksen koko elinkaaren ajan. Koneen tarjoamien avointen ohjelmointirajapintojen (API) ansiosta laitteiden, sovellusten ja palvelujen hallinta ja integrointi uusiin ja olemassa oleviin järjestelmiin on entistä helpompaa. Hissien käyttäjille tämä tarkoittaa uuden ajan kokemuksellisuutta, joka yhdistää fyysiset laitteet ja digitaaliset palvelut mahdollisimman saumattomasti. Mahdollisuus räätälöidä koko paketti yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten mukaan on houkutteleva – eikä Kone varmasti ole ainoa hissivalmistaja, joka kulkee samaan suuntaan 2020-luvulla. Koneen ”digikattaus” on sangen monipuolinen. Tärkeään rooliin tässä uudessa platform- mallissa nousevat juuri API-rajapinnat, joiden tietoturvasta on pidettävä huolta joka käänteessä. Mutta kun avoin ohjelmointirajapinta on riittävän suojattu hakkereilta ja muilta tiedon kalastelijoilta/ väärinkäyttäjiltä, voidaan hyödyntää kolmansien osapuolten ratkaisuja kokonaan uudenlaisten palveluiden tarjoamiseksi. Kone onkin jo solminut yhteistyösopimuksia Blindsquaren ja Robotisen kaltaisten teknofirmojen kanssa. KONE DX -lanseeraus sisältää myös uuden design-valikoiman ja innovatiivisia materiaaleja, kuten tahroja ja naarmuja ehkäisevät antibakteeriset pinnat – sekä dynaamiset näyttö-, ääni- ja valaistusvaihtoehdot, jotka uudistavat hissin tunnelman ja sisustuksen. Näin 2020-luvun alkumetreillä pienimuotoinen visiointi varmaankin sallitaan, mutta totta lienee sekin, että tulevaisuus ei tule joka paikkaan samalla kellonlyömällä. Monessa taloyhtiössä mennään ”vanhalla kalustolla” vielä pitkään – ja mikäs siinä. Vaihtoehtoja on silti hyvä olla olemassa. PETRI CHARPENTIER 1/2020 JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 020 162 2200 [email protected] www.publico.com PÄÄTOIMITTAJA Petri Charpentier TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Tom Appelroth TUOTEPÄÄLLIKKÖ Robert Jaakkola [email protected] puh. 020 162 2254 TOIMITUKSEN KOORDINAATTORI Mimosa Raitamaa GRAPHIC DESIGN Riitta Yli-Öyrä ILMOITUSMYYNTI Jaakko Lätti [email protected] puh. 020 162 2255 Petri Kokkonen [email protected] puh. 020 162 2202 TILAAJAPALVELU puh. 03 4246 5309 [email protected] TOIMITTAJAT Sami J. Anteroinen Ari Mononen Jari Peltoranta Merja Maukonen Esa Pesonen KANNEN KUVA Sebastian Ratu PAINO Printall AS www.kita.fi ISSN 2341-8354 (painettu) ISSN 2341-8362 (verkkojulkaisu) @KITAfi_ (Twitter) KITAlehti (facebook) [email protected] 4 kita   1 /  2020