työ ja
sen tekijä
HALLITUSTYÖ HANSKAAN
MICHAEL LACKSCHEWITZ PERÄÄNKUULUTTAA
SUUNNITELMALLISUUTTA TALOYHTIÖIDEN
TOIMINTAAN
TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN
KUVA: SINI PENNANEN
Michael Lackschewitz on vuosien varrella ollut mukana lukuisten taloyhtiöiden
hallituksessa, sekä puheenjohtajan että rivijäsenen ominaisuudessa. Myös varsinainen
leipätyö on liittynyt kiinteistöihin tavalla tai toisella – tällä hetkellä Lackschewitz on
mm. hallituksen puheenjohtaja Pro Housing Oy:ssä.
LACKSCHEWITZ KERTOO, että juuri nyt hän on ”ainoas-
oikeutettua huomiota ja kunnossapidon dokumentointi on pa-
taan” kolmen taloyhtiön hallituksessa jäsenenä.
remmin määritelty.
”Ensimmäiset hallitustehtävät alkoivat hyvin yleisellä taval-
”Taloyhtiön hallituksen tulee kiinnittää tarkemmin huomiota
la oman taloyhtiön hallituksessa noin kolmekymmentä vuot-
yhtiön kunnossapitotarpeeseen ja ajankohtiin sekä esitellä sii-
ta sitten. Enenevässä määrin hallitusjäsenyyksiä alkoi syntyä
tä kirjallinen selvitys yhtiökokouksessa. Tällä ja osakkaan muu-
90-luvun alussa sijoitusasuntojen taloyhtiöiden sekä kiinteistöi-
tostyön ilmoitusvelvollisuudella on se merkitys, että kommuni-
hin liittyvien yritysten hallituksissa”, hän summaa pitkää taival-
kointi, informointi ja läpinäkyvyys lisääntyvät”, Lackschewitz
taan kiinteistömaailmassa.
toteaa ja lisää, että kaikki tämä koituu loppukädessä osak-
Pisimmillään Lackschewitz on toiminut hallituksen puheen-
keenomistajan eduksi, kunhan hallitukset vain ymmärtävät olla
johtajana yhtäjaksoisesti saman taloyhtiön hallituksessa kym-
osakkeenomistajan asialla eivätkä sovella lakia osakkeenomis-
menen vuotta.
tajan tarpeita hankaloittaen.
Katseet kunnossapitoon
Viestintä kaksisuuntaiseksi
Taloyhtiöiden hallituksia viime aikoina puhuttanut kuuma pe-
Pitkän linjan hallituskonkarina Lackschewitz tietää toimivan
runa on ollut uusi asunto-osakeyhtiölaki ja sen toteutus käytän-
viestinnän merkityksen. Osakkailla on oikeus tietää yhtiön asi-
nössä. Lackschewitz arvioi, että uusi laki on laittanut hallituk-
oista ja riittävällä tiedon jakamisella vältetään turhaa epätie-
sia tarkistamaan omia toimintatapojaan yleistä hyvää hallinto-
toisuutta yhtiön asioista tai hallituksen ja isännöitsijän työsken-
tapaa noudattavaksi.
telystä.
Hän huomauttaa, että sinänsä mikään ei ole oleellisesti muuttunut, mutta kiinteistön kunnossapito on kylläkin saanut
56 kita 1 / 2011
”Kaksisuuntaista viestintää voidaan tehostaa yhtiökokousten välillä aktivoimalla osakkaita osakaskyselyillä. Tämä tuo li-