KITA 1/2011 | Page 32

KATTOA KANSSA TALOYHTIÖT OPPIVAT HUOLTAMAAN KATTOA KANTAPÄÄN KAUTTA – EDELLEEN Katto on monelle taloyhtiölle sokea piste, jonka kuntoon ei huomiota juuri kiinnitetä. Syyt ovat perin inhimilliset: katon kunto ei samalla lailla pomppaa silmille kuin vaikkapa ränsistynyt julkisivu. ”Katolla ei käydä tarpeeksi usein ja näin mahdolliset puutteet jäävät huomaamatta”, toteaa Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Miina Merisalo. MAALLIKKO TULEE harvoin ajatelleeksi, että katto on minkä räisenä kustannuseränä. Todellisuudessa kattojen – samoin tahansa rakennuksen tärkein osa, koska se suojaa koko muu- kuin esimerkiksi julkisivujen ja teknisten järjestelmien – enna- ta rakennusta. Jos katto vuotaa tai yläpohjan tuuletus ei toimi, koiva ylläpito tuo kiinteistönomistajalle säästöjä. Ennakoiva voi rakennukselle aiheutua merkittävää vahinkoa. Tällöin re- toiminta tuo myös käyttövarmuutta, pienentää riskejä ja vika- monttikustannukset ja muu harmi ovat moninkertaiset pelkkään korjauksia sekä helpottaa kiinteistöjen taloudellista ja teknis- kattoremonttiin verrattuna. tä hallintaa. Kiinteistöalalla on sitkeään juurtuneena vanhaa ajattelua, jonka mukaan ennakoiva toiminta nähdään etupäässä ylimää30 kita 1 / 2011 ”Ongelmia syntyy helposti silloin, kun katto ei alun perinkään ole kovin hyvin tehty. Kun sitten vielä katon asianmukai-