”
Rahallista
hyötyä
tulee nimenomaan
hankkeen
suuruudesta.
Mallikylpyhuoneen perusteella asukkaat näkevät, millaiset kylpyhuoneet asuntoihin on suunniteltu.
”Yhtiöissä harkittiin, voitaisiinko lähteä naapuriyhtiöiden
kanssa yhteishankkeeseen. Aluksi mukaan kysyttiin useampia
on toiminnallisesti ja esteettisesti hyvä, joten useimmat ovat sii-
hen oikein tyytyväisiä.”
yhtiöitä, mutta lopulta hankkeeseen tulivat vain nämä kaksi
yhtiötä – tosin sekin on riittävä määrä, kun asuntoja on näin Haitta-aineet kartoitettiin
paljon. Lisäksi yhtiöissä oli kuultu alueella toteutetuista vastaa- ”Linjasaneerauksen yhteydessä puretaan yleensä kaikki haitta-
vista hankkeita, jotka olivat onnistuneet hyvin”, Saukkonen aineet kylpyhuoneista ja lisäksi vanhat asbestieristeet kellarien
toteaa. putkista. Siksi esivalmistelut ovat tärkeä työvaihe”, Saukkonen
korostaa.
Asukas voi valita sisustusratkaisuja
”Yliskyläntien kohteen kiinteistöjen kylpyhuoneissa tehtiin
Ryhmäkorjaus ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikissa hank- haitta-ainekartoitus, minkä lisäksi työmaalla otetaan paljon
keessa mukana olevissa yhtiöissä olisi täysin samansisältöinen materiaalinäytteitä. Uuden asbestilain myötä nämä käytännöt
korjaushanke. ovat tiukentuneet entisestään.”
”Riittää että on suuret yhteiset linjat, kuten toteutusmalli
ja yhteinen urakoitsija. Se sijaan laatoista, tilaratkaisuista ja
kalusteista yhtiö voi päättää itse. Ryhmäkorjaus kilpailutetaan
Suuri osa kiinteistöjen asukkaista muuttaa evakkoon
remontin ajaksi.
”Asukkaille on tosin järjestetty tilapäiset wc- ja pesutilat,
yhtenä hankkeena, mutta sen jälkeen tehdään asunto-osake mutta aika moni kuitenkin muuttaa pois 10–11 viikoksi. Se on
yhtiökohtaiset urakkasopimukset.” asuntokohtainen haitta-aika, jolloin remonttia tehdään asun-
”Asukkaat voivat itse valita vaikkapa kylpyhuoneiden
sisustusratkaisuja siinäkin tapauksessa, että taloyhtiö on suun-
nitellut kylpyhuoneisiin tietyt laatat ja kalusteet. Asukas voi
non sisällä. Sinä aikana asuntoon syntyy täysin käyttövalmis
kylpyhuone”, Saukkonen vakuuttaa.
”Itse asiassa 11 viikon remonttiaika on sikäli hyvä, että
rakennuttaa oman kylpyhuoneensa ihan mieleisekseen. Noin asukkaat voivat vuokrata sijaisasunnon kolmeksi kuukaudeksi.
kymmeneen prosenttiin huoneistoista ehkä halutaan tällaisia Siinä ajassa remontti on saatava tehdyksi. Jos menisi pari viik-
muutoksia, kun taas 90 prosenttia toteutetaan taloyhtiön esittä- koa pitempään, niin pitäisi maksaa vielä neljännen kuukau-
män suunnitelman mukaisesti.” den vuokra sijaisasunnosta.”
Jos asukkaan muutoskustannus pysyy urakkahinnan puit-
Primaplan on rakennuttanut asukkaiden nähtäväksi mal-
teissa, siitä ei tule asukkaalle lisähintaa. Muussa tapauksessa likylpyhuoneen, jonka seinällä on näytteitä laattavaihtoeh-
asukas maksaa hintojen erotuksen. doista. Mallihuone on Yliskyläntie 6:n idänpuoleisen talon kel-
”Usein kuitenkin taloyhtiön tilaama kylpyhuonesuunnitelma
14 kita 1–2 / 2018
larikerroksessa.