KITA 1+2/2017 | Page 52

NÄKÖKULMA

Maritta Koivisto Arkkitehti SAFA Rakennustuoteteollisuus RTT ry

JULKISIVUTEKO

Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 1997 Espoon Keilaniemeen valmistuneen Nokia-talon kaksoisjulkisivuratkaisulle.
JULKISIVUYHDISTYS RY: N tarkoituksena on edistää ja kehittää julkisivujen hyvää esteettistä ja teknistä rakentamistapaa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys myötävaikuttaa teknisten määräysten ja ohjeiden aikaansaamiseksi sekä käyttökelpoisten rakenneratkaisujen kehittämiseksi, edistää alan koulutusta, julkaisee alaa koskevaa tietoa, edistää alaa koskevaa tutkimus- ja tuotekehitystyötä sekä osallistuu alaan liittyvään kansainväliseen toimintaan. Tämän lisäksi Julkisivuyhdistys ry myös palkitsee määräajoin julkisivualaa edistäneitä toimijoita Julkisivuremontti- ja Julkisivutekopalkinnoilla ja toisaalta alalle tulevia uusia toimijoita järjestämällä vuosittain arkkitehtiopiskelijakilpailun.
Tänä vuonna jälleen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen jaettavan Julkisivutekopalkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota hyvän julkisivun merkitykseen ihmisen elinympäristön osana. Palkinnon avulla halutaan laajentaa yleistä tietämystä laadukkaasta suunnittelusta ja rakentamisesta. Samalla voidaan arvioida ja palkita julkisivuihin liittyvää suunnittelua, tutkimusta ja kehitystä ja toteutusta niin uudis- kuin korjausrakentamisen näkökulmalta.
Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 1997 Espoon Keilaniemeen valmistuneen Nokia-talon kaksoisjulkisivuratkaisulle. Julkisivuteko 2000-palkinnon sai arkkitehti Timo Vormala korkealuokkaisesta asuntoarkkitehtuuristaan ja hyvistä julkisivuratkaisuistaan. Julkisivuteko 2001-palkinto myönnettiin Arkkitehtitoimisto Huttu-Hiltunen Oy: lle ja CCC-yhtiöille erinomaista työympäristöä ja taajamakuvaa tuottaneesta pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta yhteistyöstä.
Viimeksi Julkisivutekopalkinto on jaettu vuonna 2004, jolloin se myönnettiin Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimistolle ja Jakomäen Kiinteistöt Oy: lle Jakomäen Kiinteistöyhtiöiden julkisivukorjauksille. Samana vuonna kilpailussa myönnettiin myös kaksi kunniamainintaa. Toisen kunniamaininnan palkintolautakunta myönsi graafisen betonin kehittäjille sen tuomista mahdollisuuksista betonirakentamisen esteettisen moniarvoisuuden lisääjänä ja toisen Kärsämäen paanukirkon julkisivuille arkkitehtonisesta erityislaatuisuudestaan.
Vuoden 2016 palkinto jaetaan Korjausrakentaminen 2017 ‐tapahtumassa Wanhassa Satamassa 7.2.2017. Palkinto annetaan toiminnasta, joka merkittävällä tavalla on edistänyt hyvää julkisivurakentamista Suomessa. Palkinto voi kohdistua rakennettuun kohteeseen, tutkimukseen, innovaatioon, keksintöön, korjausmenetelmään tai-tapaan tai muuhun julkisivurakentamista edistävään toimintaan. Arvostelussa julkisivuna tarkastellaan seiniä laajemmin koko rakennuksen ulkovaippaa. Kohde voi olla uudis- tai korjausrakentamiskohde. Myös ns. elämäntyöpalkinto voidaan jakaa henkilölle tai yritykselle, joka on edistänyt julkisivurakentamista.
Palkinto jaetaan kolmessa sarjassa:

 1 Arkkitehtuuri, 2 Tekniikka ja tutkimus 3 Korjausrakentaminen
Palkinnon kohdetta valittaessa kiinnitetään erityistä huomiota: yleiseen merkitykseen arkkitehtuurin, tekniikan ja tutkimuksen kannalta, toiminnallisiin, esteettisiin, teknisiin ja taloudellisiin ansioihin sekä ekologiseen ja elinkaaritehokkaaseen kestävyyteen.
Julkisivu on kaikkien yhteinen asia. n
52 kita 1 – 2 / 2017