Teoreettisia näkökulmia erityisherkkyydestä
Väestöstä noin 15 – 20 % on erityisherkkiä . Erityisherkkyys on ihmisen evoluutiossa säilynyt tarpeellisena yksilöön liittyvänä ominaisuutena sekä lajin säilymisen että ihmisyhteisön toiminnan kannalta . Ihmiskunta ja erityisesti työelämä hyötyvät persoonallisuuksien erilaisuudesta . Erilaisuus tai paremminkin moninaisuus tulee nähdä rikkautena ja yhteisöllisenä vahvuutena . Tärkeää on huomioida erilaisilla temperamenttipiirteillä varustetut yksilöt joukossamme ja hyödyntää siten moninainen luovuus ja innovaatiot . ( Ollila & Kujala 2020 .) Erityisherkkyys tulee siis nähdä työelämän voimavarana , ei haittana eikä haasteena .
Ihmisen temperamentti on synnynnäistä eikä sitä voi muuttaa . Persoonallisuus taas kypsyy ja muuttuu elämän varrella . Herkkyyden mukanaan tuomat haasteet voivat muuttua voimavaroiksi persoonan kypsymisen ja itsetuntemuksen myötä . Muut persoonallisuudenpiirteet ( kuten ekstro- , intro- ja ambiversio ), lapsuudenkokemukset , ympäristö ja elämänkokemukset ( esimerkiksi traumat ) vaikuttavat siihen , minkälaisia selviytymiskeinoja otamme käyttöön ja miten persoonallisuus muotoutuu .
Erityisherkkyys käsitteenä ja tutkimuskohteena on ollut hyvin pitkään kiistanalainen aihe , vaikka Sylvi-Sanni Manninen ( Honkavaara ) on perehtynyt omassa väitöskirjassaan teemaan jo 1950-luvulla . Yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron on tutkinut erityisherkkyyttä 1990-luvulta lähtien . Aron luokittelee erityisherkkyyden piirteet neljään pääryhmään . Luokittelun muistamista helpottaa alkukirjaimista muodostuva lyhenne DOES / EVÄS :
3