HR viesti 5/2021 | Page 37

Ei ole olemassa yhtä tapaa hyödyntää hybridityön etuja oppimisessa .
Voidakseen omaksua uusia asioita , aikuinen peilaa ja tutkii opittavaa asiaa suhteessa olemassa olevaan kokemukseensa , joka on subjektiivinen . Subjektiivisuus tekee tiedon suoran siirtämisen mahdottomaksi , ja asettaa itsensä kautta tapahtuvan ajattelun ykköseksi – jotta opittavan asian voi sisäistää . Tutkiva ote aikuisella oppijalla lisää tietoisuutta itsestä , mikä taas on toiminnan ja käyttäytymisen muutoksen edellytys . Mikäli ajattelutyöhön ei ole mahdollista käyttää työpaikalla aikaa , usein käyttäytymisen muutos näyttäytyy pienempänä tai sitä ei tapahdu , ja esimerkiksi työssä on helpompi palata vanhoihin rutiineihin .
Reflektio , eli omien kokemuksien tutkiminen uuden löytämisessä on oleellista , mutta lisäksi aikuinen kaipaa oppiakseen dialogia . Dialogilla usein viitataan ainoastaan keskusteluun vuorovaikutuksen menetelmänä , mutta puhtaimmillaan se on syvemmän ymmärryksen ja oivallusten löytämistä yhdessä . Dialogi korostaa kumppanuutta maailmassa , jossa ihminen on oppinut ajattelemaan yksin . Työpaikalla tapahtuvissa oppimistilanteissa onkin tärkeää mahdollistaa keskustelun lisäksi aika

Ei ole olemassa yhtä tapaa hyödyntää hybridityön etuja oppimisessa .
yhdessä ymmärtämiselle eli dialogille – yhteisen ajattelun prosessi , joka usein vaatii enemmän aikaa kuin pelkkä keskustelu .
Oppiminen sisältää aina yksilöllisiä tarpeita ja tyylejä , mutta reflektointi ja dialogi ovat aikuisen oppimisen erityispiirteinä usein välttämättömiä yksilön ja organisaation oppimisessa . Työpaikalla moni oppimisen kannalta merkityksellinen tarve toteutuu jo pelkästään fyysisellä tapaamisella , mutta huolehdimmehan , että tarpeet toteutuvat myös hybridiaikakaudella ?
KUVA : PEXELS
Hyviä hybridikäytäntöjä oppimiseen on jo olemassa Yhtäkkinen etätyöskentely toi mukanaan käytäntöjä , jotka mahdollistavat jo nyt paikkariippumattomia oppimistilanteita ; osallistavia virtuaalipalavereja ryhmäkeskusteluineen , verkkoopiskelua , aamukahvitteluja ja virtuaalivalmennuksia – muodollisia ja epämuodollisia tilanteita ajatteluun , keskusteluun ja oivaltamiseen .
Hybridityöskentelyn ei tarvitse muuttaa hyviä käytäntöjä , mutta niiden monipuolistaminen saattaa kaivata luovuutta ja tietoista aktiivisuutta . On yhdistettävä perinteisiä live-tilanteita virtuaalisuuteen , opeteltava uudenlaista tekniikkaa , vahvistettava edelleen sparrailukulttuuria ja lisättävä viestinnän ratkaisuja . Toimivien käytäntöjen lisäksi työpaikoilla onkin mahdollisuus ottaa nyt seuraava askel , jossa panostetaan työn reflektointiin ja dialogiin , joka ei täyty ainoastaan kommentointina palaverissa . Tietoisesti hidastaa ajattelun ja keskustelun prosessia – yksilön , tiimin ja koko organisaation osalta .
Hybridityöskentely mahdollistaa live-tilanteiden ja virtuaalisuuden vahvuuksien yhdistelmän , joka kannattaa hyödyntää . Kun tavataan – keskustellaan ja ratkaistaan yhteisiä asioita , ja kun tiedotetaan – hyödynnetään järjestelmiä ja viestintäkanavia . Toimitaan kustannustehokkaasti paikoissa , jotka eivät vaadi vuoropuhelua ja panostetaan yhteiseen aikaan , kun sitä tarvitaan .
Ei ole olemassa yhtä tapaa hyödyntää hybridityön etuja oppimisessa , mutta ymmärrys sen merkityksestä sekä vaivannäkö käytäntöjen kartoittamiseen , suunnitteluun , toteutukseen ja arviointiin maksaa itsensä takaisin . Oppiminen ei lopu , ja emme saa sen mahdollisuutta myöskään lopettaa , vaikka työpaikalla tapahtuvat kohtaamiset muuttavatkin luonnettaan . n
5 / 2021 HR viesti 37