ja kouluttamista yritysten osaamistarpeiden mukaisesti . Pilotti on osa hallituksen Työkykyohjelmaa .
” Työelämädiilissä tavoitteena on tukea työkykykysymyksiä ennaltaehkäisevästi erilaisilla ratkaisuilla , joihin kuuluvat esimerkiksi valmennus , konsultointi ja kohdennettu rekrytointituki . Myös muita osatyökykyisten työllistymistä edistäviä hankkeita on käynnissä ”, Lakanen sanoo .
Täsmäosaamista työssä oppien Työvaltainen oppiminen räätälöidään yritysten tarpeiden mukaan . Aluksi voidaan opiskella tarvittava määrä tutkinnon osia tai yrityksen tarpeiden mukaista täsmäosaamista . Valtaosa oppimisesta tapahtuu työpaikoilla arjen työtä tehden .
” Työvaltaisessa oppimisessa lähiopetusta voi olla aluksi yhdestä kolmeen päivää viikossa ja loput ajasta opiskellaan työpaikalla oppilaitoksen tai työpaikkaohjaajan tukemana . Oppimisprosessi rakennetaan alusta alkaen yhteistyössä työnantajan kanssa . Tavoitteena on hankkia työssä tarvittavaa osaamista ”, Lakanen kertoo .
Kun osaamisen vähimmäistaso on saavutettu , voi työnantaja tehdä oppisopimuksen opiskelijan kanssa . Oppisopimuksella opiskellessa vähintään 80 % opiskelusta tapahtuu työpaikalla oppien . Myös esimieskoulutuksessa ja johtamisen tutkinnoissa oppisopimuksella voidaan hankkia juuri yrityksen tarpeiden mukaista osaamista .
” Opinnoissa laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma ja koulutukset suunnitellaan sekä yritysten että opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti . Yrityskohtaiset toteutukset ja verkossa opiskelu ovat myös joustavia tapoja kehittää esimiesten ja muun henkilöstön osaamista ”, Lakanen sanoo . n
ILMOITUS
PELILLISYYS INNOSTAA OPPIMAAN Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille
TEKSTI : MERJA MAUKONEN
Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä . Peli saa ihmiset pohtimaan asioita ja sisäistämään esimerkiksi muutosprosessit omasta näkökulmastaan ja konkreettisella tavalla .
Pelillistetyssä koulutuksessa pelien mekaniikka ja dynamiikka tuodaan osaksi oppimisprosessia . Pelillisyys elävöittää henkilöstökoulutuksia sekä tuo niihin rakennetta ja vaihtelua .
” Pelillistetyt koulutukset voi suorittaa myös etänä , mikä tuo joustavuutta etä- ja hybridityön sekä monipaikkaisten työpaikkojen yleistyessä ”, sanoo toimitusjohtaja Riku Alkio Seppolta .
Seppo on kotimainen mobiililaitteille suunniteltu pelillistämisalusta , jonka avulla kuka tahansa HR-ammattilainen voi muuttaa koulutuksensa interaktiivisiksi peleiksi .
Seppo on parhaimmillaan mm . erilaisten muutosprosessien tukemisessa , strategian tuomisessa osaksi yrityskulttuuria ja perehdyttämisessä . Mahdollisuus kommunikoida pelin välityksellä luo yhteisöllisyyttä .
Vuorovaikutteinen koulutus innostaa Riku Alkio sai idean Seppoon työskennellessään lukion opettajana . Seppoa onkin kehitetty alusta alkaen pedagogisista lähtökohdista , ja pelillisyys osallistaa myös passiivisia opiskelijoita .
” Pelillisyys ei ole vain lasten ja nuorten juttu , vaan pelin avulla tapahtuva oppiminen innostaa , sitouttaa ja motivoi kaikkia ikään ja sukupuoleen katsomatta ”, Alkio sanoo .
Pelissä oleviin tehtäviin voi vastata mm . tekstillä , valokuvilla sekä video- ja audiotiedostoilla . Ohjaaja voi seurata edistymistä sekä antaa palautetta ja tukea oppimiseen .
” Käyttäjäystävällisessä Seppossa koulutuksen voi pilkkoa sopivan kokoisiin paloihin . Esimerkiksi perehdyttäessä uusia tasoja voi avautua viikoittain , jotta työntekijä ehtii sisäistää asiat ”, Alkio sanoo .
Seppon kouluttaja on mukana ensimmäistä peliä rakennettaessa , jolloin yrityksessä peliä ohjaava henkilö oppii tekemään pelejä ja käyttämään alustaa .
Seppolla on käyttäjiä 50 eri maassa . Maailman suurin oppimateriaalien kustantaja Pearson on hiljattain tehnyt Seppon kanssa sopimuksen alustan käyttämisestä . n
Lisätietoja : seppo . io
5 / 2021 HR viesti 25