Kuvassa vasemmalta Essi Vanhala Treameristä sekä Lotta Palonen L&T:sta.
”Meillä tämä ongelma tuntuu päivittäin ja vahvana”, hän
myöntää. ”Työntekijöistä on jatkuvasti huutava pula.”
L&T:n siivouksen palveluesimies Pasi Pohjasniemi pyörit-
tää Uusimaan yksikköä ja näkee ongelmat päivittäin kentällä.
Hänen mukaansa osa uusista työntekijöistä ei osaa tai halua
tehdä hommiaan – ja osa ei vaivaudu paikalle lainkaan.
Sovelluksen käyttäjät pääsevät tekemään moninaisia töitä,
eri yrityksiin ja oman aikataulunsa mukaisesti. Yritykset taas
pääsevät käsiksi uuteen työntekijäryhmään – ammattikeikka-
laisiin verkossa.
“Kutsumme heitä ‘treamereiksi’”, vastaa Matias Mäkitalo,
yksi Treamerin perustajista.
”Tuntuu, että vuokratyöfirmojen kautta ei aina saada hir-
veän paljon sellaisia duunareita, joille työ maistuisi”, Pohjas- Alustatalouden kipinä lukiossa
niemi toteaa ja lisää, että siivoaminen ei alana ole niin hou- Mäkitalo oli jo lukioikäisenä tehnyt verkkopalvelujen kautta
kutteleva, että työhön sännättäisiin silmät loistaen. töitä useille eri yrityksille.
”Palautteen avulla olin hakenut uusia toimeksiantoja ja sen
Rakenna oma urapolku
Oman rekrytointinsa ohessa L&T on tehnyt – ja tekee edelleen
pohjalta rakentanut omaa urapolkuani”, Mäkitalo taustoittaa.
”Nyt Treamer haluaa mahdollistaa tämän kaikille ja tehdä
– yhteistyötä kaikkien isojen vuokratyöyritysten kanssa, jotta sen myös oikein – liian monet verkossa toimivat työalustat
saa väkeä työmaille. Viime vuosina L&T:lle yhä merkittäväm- eivät kunnioita työntekijöiden oikeuksia”, huomauttaa Mäki-
mäksi ”resurssipartneriksi” on noussut Treamer, joka yhdistää talo.
työt ja tekijät innovatiivisella tavalla.
Treamer on henkilöstöpalvelusovellus, joka yhdistää suo-
”Treamerissa työntekijät ovat työsuhteessa meihin ja me
hoidamme kaikki työnantajavelvoitteet.”
rittavan työn tekijät ja yritykset nopeasti ja helposti. Jokai-
sesta suoritetusta työvuorosta tulee työntekijän profiiliin arvos- Teinistä vaariin
telu, joka rakentaa henkilökohtaista CV:tä automaattisesti. Mäkitalon mukaan Treamer-sovellusta käyttää kuukausittain
Näin samalla profiililla voi hakea sovelluksessa olevia erilai- vähintään 5 000 työntekijää. Treamer-työntekijöiden keski-ikä
sia töitä, räätälöimättä joka kerta hakemusta. on 24 vuotta, mutta ikähaitari venyy 15:sta 74:ään.
5/2019
HR viesti 27