”
Kiihdytetty oppiminen Tieto virtaamaan paremmin
on ehdottoman hyvä ja Apusen mukaan siilomaisesta ajattelusta ollaan pääsemässä
eroon myös muualla. ”Uusi tieto syntyy rajapinnoissa ja työ-
tarpeellinen konsepti.
elämässä tulee korostumaan se, kuinka tuota tietoa pystytään
siirtämään laajemmalle.”
opiskelija suuntaa työhön ja oppii lisää joka päivä, arjessa
tekemällä.
Apusen työelämäprofessuuri informaatioteknologian ja
viestinnän tiedekunnassa on viisivuotinen ja osa-aikainen.
”Kiihdytetty oppiminen on ehdottoman hyvä ja tarpeel-
Työt käynnistyivät syyskuun alussa ja ainakin toistaiseksi kon-
linen konsepti. Mielestäni yritysten kannattaisi tässä kohtaa kari on intoa täynnä päästessään opettamaan y- ja z-suku-
ottaa vastuuta ja kouluttaa innokkaammin juuri niitä osaajia, polvea.
joita ne tarvitsevat.”
Jonkinlainen kuva nousevista nuorista sukupolvista on
Apunen tietää senkin, että kiihdytetty oppiminen ei jokai-
jo idullaan. ”Y-sukupolvi eli milleniaalit menestyvät litteissä
selle Suomessa uppoa. Hänen mukaansa korkeakoulut ovat organisaatioissa ja odottavat että heitä kuunnellaan työpai-
helposti kukin omissa poteroissaan vahtimassa, ettei koulutus- koilla ja että heidän toiveensa otetaan huomioon. Z-suku-
monopoliin vain tule muutoksia. Yrityskenttä taas on niin kiinni polvi taas on vähemmän radikaali ja enemmän pragmaatti-
päivittäisessä liiketoiminnassa, että se ei ymmärrä kasvuhaa- nen”, Apunen arvioi.
veiden olevan pitkällä tähtäimellä turhia, ellei rekrymoottori
rullaa rapsakasti.
Apunen näkee uusissa ikäluokissa myös kasvavaa yrittä-
jähenkisyyttä, mikä taas povaa hyvää Suomi Oy Ab:n tule-
”Vanhoista ajattelumalleista olisi hyvä päästä eroon tässä-
kin asiassa.”
ville verokannoille.
”Myös tietty epämuodollisuus voi olla vahvuus.” n
KIIHDYTETYLLÄ OPPIMISELLA
UUTEEN AMMATTIIN NOPEASTI
TEKSTI: MERJA MAUKONEN
Kohtaanto-ongelma ja osaamisvaje ovat työmarkkinoita vaivaavan ongelman eri puolia, joiden ratkaisemiseen
kehitetään koulutuksellisia keinoja. Osaamista on kyettävä uudistamaan nopeasti.
”Digitalisaatio pirstaloi ja monimuotoistaa osaamistarvetta,
”Kiihdytetyssä oppimisessa osallistujien motivaatio ja oppi-
joten paine työn proaktiiviseen muuttamiseen on valtava. mistaidot ovat erittäin hyvät. Tarkassa valintaprosessissa käy-
Osaamistarvetta ei voida enää ratkaista pelkän tutkintokoulu- dään läpi hakijoiden motivaatio sekä työssä vaadittavat tai-
tuksen kautta”, sanoo Sovelton johtaja Pasi Lehtiniemi. dot, kuten oppimis- ja ongelmanratkaisukyky”, sanoo Lehti-
Kiihdytetty oppiminen on tutkintokoulutusta ketterämpi tapa
niemi.
reagoida osaamistarpeen muutoksiin. Mallia voidaan hyödyn-
tää, kun halutaan joko vastata muuttuneen toimenkuvan vaati- Vanhat ja uudet taidot yhdistyvät
muksiin tai kouluttautua kokonaan uuteen ammattiin. Yritykset voivat hyödyntää kiihdytettyä oppimista tilanteissa,
joissa olemassa olevan henkilöstön osaamista on uudistettava
Intensiivistä ja käytännönläheistä oppimista nopeasti. Esimerkiksi IT-sektorilla uusien taitojen opiskelu on
”Kiihdytetyn oppimisen mallissa koulutus kestää kolme kuu- ajankohtaista pilvipalvelujen korvatessa legacy -teknologiaa.
kautta ja on todella intensiivistä. Koulutuksessa pureudutaan ”Nykyisessä kvartaali- ja pörssitaloudessa organisaati-
työssä tarvittaviin keskeisiin taitoihin, joten osallistujat saavut- oissa saatetaan ajatella, että on helpompaa rekrytoida uutta
tavat työhön vaadittavan minimitason. Taitojen kehittyminen henkilöstöä, mutta olemassa olevalla henkilöstöllä on paljon
jatkuu työssä oppimalla”, kuvailee Lehtiniemi. uuteen työhön siirrettäviä taitoja sekä hiljaista tietoa. Orga-
Koulutus on käytännönläheistä ja sisältää kontaktiopetuk-
nisaation kestävässä kehityksessä hyvän ja pätevän henki-
sen lisäksi itseopiskelua ja tehtäviä. Kouluttajat ovat opiskeli- lökunnan osaamisesta huolehditaan ja tarjotaan heille mah-
joiden tukena ja valmentavat heitä koko koulutusjakson ajan. dollisuuksia täydentää osaamistaan. Näin työhyvinvointi ja
Sovelto on saavuttanut hyviä tuloksia esimerkiksi ohjelmoijien työskentelymotivaatio paranevat, mikä näkyy yrityksen tulok-
koulutuksessa yhteistyössä Academyn kanssa. sessa”, Lehtiniemi kiteyttää. n
5/2019
HR viesti 19