”
Sitouttamista
edesauttaa
myös yrityksen
tarina ja
tulevaisuuden
näkymät.
ILOQ
PÄHKINÄN-
KUORESSA
– vuonna 2003 perustettu suomalainen, nopeasti
kasvava ja kansainvälistyvä teknologiayritys
– yrityksen tuotteet korvaavat mekaaniset lukot
digitaalisella ja matkapuhelimiin perustuvalla
pääsynhallinnalla. Ratkaisut perustuvat yhtiön itse
kehittämiin teknologioihin ja patentteihin
– noin 150 työntekijää, joista yli puolet on Oulussa
– liikevaihto vuonna 2018 oli 50,2 miljoonaa euroa
”Meillä on matala hierarkia ja kaikilla mahdollisuus saada
iLOQin filosofian ”Making life accessible” takana on kasvu
äänensä kuuluviin”, hän toteaa ja lisää, että tämä lähtökoh- yritys, joka haluaa edistää evoluutiota kohti maailmaa, jossa ei
tainen tasa-arvoisuus mahdollistaa myös toisten haastamisen, enää ole mekaanisia lukkoja. Viime vuonna iLOQin kasvu oli
nimenomaan positiivisessa mielessä. Näin ajatuksia ja toimin- nopeampaa kuin digitaalisen lukituksen markkinoiden kasvu,
tatapoja voidaan kehittää yhdessä eteenpäin hyvässä, raken- ja digitaaliset ratkaisut taas valtaavat perinteisten mekaanis-
tavassa hengessä. ten lukkojen markkinoita yhä kovemmalla sykkeellä. Digilukoilla
Tuomikoski puhuu luottamuksen ilmapiiristä, joka energisoi
ja antaa rohkeutta ottaa roolia ja riskejä. ”Rohkeus on jouk-
on tällä hetkellä 10 prosentin markkinaosuus koko lukkomarkki-
noista.
kuelaji, ihminen on aina rohkeampi joukkueessa kuin yksin”,
hän toteaa.
Pieni mutta pippurinen HR-osasto
iLOQin rekrytoinnissa on viime aikoina panostettu monipuo-
Oman tontin haltijaksi lisesti eri toimintojen vahvistamiseen. Näihin lukeutuvat tuote-
iLOQ on kasvava yritys digitaalisen teknologian kaikkein terä- kehitys, tuotanto, myynti- ja markkinointiorganisaatiot, mutta
vimmässä kärjessä. Siksi se haluaa, että työntekijöillä on mah- myös tukitoiminnoista henkilöstöhallinto, joiden merkitys kasvaa
dollisuus itse osallistua aktiivisesti oman roolinsa määrittelyyn samalla kuin yrityskin. Tuomikoski on suhteellisen tuore tulokas
ja kehittämiseen. Talossa uskotaan, että matala organisaatio itsekin: hän aloitti HR-johtajana keväällä 2018.
rakenne ja avoin työkulttuuri kannustavat jatkuvaan oppimi-
seen sekä henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kehitykseen.
iLOQilaisuutta on sekin, että kaikkia uusia työtehtäviä tarjo-
taan ensin yrityksen sisäisille hakijoille.
Tuomikoski miettii työssään sitä, miten osaajia saadaan
”HR-puolella meillä on minun lisäkseni HR-spesialisti ja mää-
räaikainen HR-assistentti”, hän kertoo.
Talenttipulasta ei iLOQista ole juurikaan jouduttu kärsi-
mään, vaan hakemuksia tulee reippaasti aina, kun jokin paikka
on avoinna. Haasteitakin kuitenkin esiintyy jonkin verran – ja
taloon – ja miten heidät pidetään talossa. Hänen mukaansa juuri ohjelmistopuolella, joka on luonnollisesti elintärkeä pala-
sitouttaminen alkaa jo perehdytyksestä, kun se tehdään nen h
i-tech-yhtiössä. Tuotekehityksessä työskentelee omaa hen-
oikein: saadaan tulokas tuntemaan olonsa turvalliseksi ja kilöstöä ohjelmistokehityksen ja elektroniikan tehtävissä, jonka
kotoisaksi heti alkumetreiltä. lisäksi käytetään alihankintaa tasamaan kiirehuippuja.
”Sitouttamista edesauttaa myös yrityksen tarina ja tulevai-
suuden näkymät. Me maalaamme ikään kuin yhteistä maise-
maa, ja uskomme että ihmiset haluavat olla osa tätä meidän
tarinaa.”
16 HR viesti 5/2019
Softapuolelle on välillä vaikea saada osaajia, koska Oulu
on ”Pohjoisen Piilaakso” ja hyvällä tekijälle riittää vientiä.
”Lisäksi meillä on rima korkealla ja haluamme aina löytää
ne parhaat osaajat”, Tuomikoski toteaa. n