”
Rohkeus
on
joukkuelaji.
Kahvia & pullaa
Uusi tulokas esitellään viimeistään maanantain aamu-
kahveilla, joka on iLOQin väelle keskeinen viikon
”starttirituaali”. Kahvien merkeissä käydään – rentoon
tapaan – läpi, mitä tuleva viikko pitää sisällään.
”Maanantaina aamukahveilla on tyypillisesti noin
70 henkeä, joten se on luonteva paikka esittäytyä talon
väelle.”
”Tervetulleeksi toivottaminen ja perehdyttäminen on
niin perusteellista, että uusi työntekijämme usein toteaa-
kin, että olipa mahtava vastaanotto”, tietää Tuomikoski.
”Siihen me satsataan ja halutaan satsata jatkossakin.”
ILOQilla on takana hurjaa kasvua. Esimerkiksi
vuonna 2018 yhtiön kasvuprosentti oli hulppea 25%.
Samalla iLOQin henkilöstömäärä kasvoi lähes kaksin-
kertaiseksi, ja uusia työntekijöitä palkattiin lähes 40.
Tänä vuonna taloon on tullut 16 työntekijää lisää
ja nykyinen nuppiluku on jo 150. Tämä tarkoittaa sitä,
että ihan jokainen ei välttämättä enää tunne jokaisen
käytävällä vastaantulijan naamaa, saati nimeä. Kun
pienestä firmasta tulee iso, voi ”yhteen hiileen puhalta-
misen” -henki olla vaarassa ja kovaksi korporaatioksi
muuttumisen riski kasvaa.
Yrittäjähenkisyys paistaa läpi kaikesta
Tuomikoski toteaa, että iLOQ tahtoo – kynsin ja ham-
pain – pitää kiinni siitä, mikä tekee yrityksestä ja kult-
tuurista erikoisen ja valtavirrasta poikkeavan. Hänen
mukaansa iLOQin kulttuuri lähtee yrittäjähenkisyy-
den korostamisesta: talossa on poikkeuksellista tekemi-
sen meininkiä ja halua ottaa vastuuta ja saada asioita
aikaan.
Toinen kulttuuriin liittyvä asia on intohimo ja energi-
syys, jotka vievät yritystä eteenpäin kasvupolulla. Kol-
mantena Tuomikoski listaa avoimuuden:
5/2019
HR viesti 15