HR viesti 5/2018 | Page 36

tietojen ja taitojen oppimista. Parhaimmillaan kahden ohjaa‑ leen tarvitsemaan siellä, missä tarvitaan luovaa ongelmanrat‑ jan käyttöön perustuva malli auttaa osallistujia yhdistelemään kaisukykyä sekä kriittistä ajattelua järkevää toimintaa ohjaa‑ erilaisista tietokulttuureista tulevaa tietoa ja käytänteitä ja näin maan. Myös ammatit, joissa tarvitaan sosiaalista älykkyyttä ja luomaan huippuosaamista ja uusia innovaatioita. empatiaa sekä ryhmässä toimimista pysynevät ihmistyönä. ”Tämähän alkaa muistuttaa oppisopimuskoulutusta, joka Vielä tänään ihmisiä tarvitsevista töistä, siirtynee osa tule‑ on ollut osa ammatillisten oppilaitosten konseptia jo kauan. vaisuudessa enenevässä määrin roboteille, automaation ja Totta on, että teoriaa käytäntöä on osattava yhdistää työelä‑ algoritmien hoidettavaksi. Nyt tekevät ihmiset 71% työstä ja mässä aina, joten on erinomaista, jos se yhdistetään opin‑ vuonna 2025 enää 48 % arvioi World Economic Forum. toihin kaikilla tasoilla. Ammatillisen koulutuksen reformi on vähentänyt lähiopetusta ja siirtänyt oppimisen enemmän työ‑ paikoille. Tällöin työpaikkaohjaajan rooli korostuu. Oppilai‑ toksen ja työpaikkaohjaajien yhteistyön merkitys kasvaa ja sitä onkin syytä tiivistää ja kehittää.” Työelämävalmiuksia etsitäänkin nyt jopa peruskoulussa. Ruusuvuoren peruskoulun oppilaat Vantaalla käyvät jo työssä oppimassa omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. He ovat mukana hankkeessa ”Joustavasti peruskoulusta ammat‑ tiin”. Hanke on jo selkiyttänyt monen nuoren omia valmiuksia tulevaa uravalintaa ajatellen sekä tietoutta työelämän vaati‑ muksista. Joillekin voi käydä niin, että mielessä ollut ala ei tun‑ nukaan sopivalta tai hyvässä lykyssä työssäoppimisjakso osuu juuri nappiin ja alaan kouluttautumisesta tulee tavoite. Näin voidaan ehkä jossain määrin vaikuttaa nuorisotyöttämyyteen ja väliin putoajiin, jotka eivät löydä peruskoulun jälkeen elä‑ mälleen suuntaa. Uusia ammatteja syntyy nyt kaiken aikaa, eikä kukaan osaa ennustaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka robotit osaavat aina enemmän ja voivat hoitaa monia, niille opetet‑ tuja tehtäviä sutjakkaasti ja oikein, eivät ne oletettavasti ja toi‑ vottavasti voi kokonaan korvata ihmisiä. Ihmisiä tullaan edel‑ 36 HR viesti 5/2018 Automaatio hoitaa jo nyt pitkälti valmistuksen. Myös taloushallintoa on paljon automatisoitu. Suuri osa asiakkaista