HR viesti 5/2017 | Page 44

VARMALLA TYYLILLÄ TEKSTI: DSIGN VERTTI KIVI & CO KUVAT: KINNARPS OY Varman pääkonttorin Salmisaaren toimistotilat eivät vielä olleet suoranaisesti vanhat, mutta käytön jäljet olivat jo näkyvissä ja yrityksen toimintakulttuuriin kaivattiin päivitystä. dSign muutti tilat monitilatoimistoksi. ”Oli päivän selvää, että tilat kaipasivat piristystä. Mutta vaikka toimiston yleisfiilis oli pikkuisen sammahtanut, näki heti, että tiloissa itsessään oli paljon potentiaalia”, kertoo uudistuksesta vastuussa ollut sisustusarkkitehti Juha Rista dSign Vertti Kivi & Co:sta. Varmalla toivottiin uudistuksen tuovan yrityksen toiminta- kulttuuriin lisää yhteisöllisyyttä, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Monitilatoimistoon siirtymisen tarkoituksena oli myös tehostaa toimintaa ja parantaa kommunikaatiota. Tilojen potentiaalin hyödyntäminen aloitettiin miettimällä 9 000 m 2 pääkonttorin toimintojen sijoittelu uusiksi. Osastojen uudelleensijoittelun suuntaviivat saatiin henkilöstölle järjeste- tystä kyselystä ja ylimmän johdon haastatteluista sekä projekti- ryhmän työpajoista.  Yhteisöllisyyden tunnetta ja avoimuutta päädyttiin paran- tamaan mm. poistamalla henkilöstön vapaata kulkua rajoitta- via osastoivia ovia ja luomalla uusia kohtaamisentiloja. Ker- rosten päätyihin, upeimpien näkymien äärelle luotiin Maja- koiksi nimetyt palaveripisteet. Kerroskohtaiset teemoitetut cafe- 44 HR viesti 5/2017