HR viesti 5/2017 | Page 42

Huomasin , että meillä on syntynyt iso muutos ajattelutavassa .
C
M
Y
CM
MY
Vaikka Legoilla työskentely tapahtuu leikin varjolla , käsiteltiin aidosti vakavia ja tärkeitä asioita . Sekä Satu että Taru antavat myös paljon kiitosta Mirjamille : ” Hän osaa hommansa . Hän ei tuo itseään esille , vaan antaa puheenvuoron osallistujille . Ammattitaitoisesti hän kuitenkin piti huolen siitä , ettei kukaan jäänyt yksin hiljaa . Jos joku jäi miettimään liian kauan , muistutti hän siitä , ettei itsensä kanssa kannata pitää palaveria .”
Lego Serious Play ‐menetelmässä jokainen osallistuja rakentaa omaa näkemystään ja kokemustaan Legopalikoiden avulla . Ensin oli hetki aikaa työstää omaa visiotaan , jonka jälkeen neljän hengen porukassa yksittäiset rakennelmat yhdistettiin ja näistä keskusteltiin . Lopuksi rakennelmia yhdistettiin niin , että parinkymmenen hengen porukalla syntyi kaksi kokonaisuutta . Vision valmistuttua alettiin rakentaa markkinatilannetta ja visioon vaikuttavia asioita .
” Menetelmä on sellainen , että kukaan ei voi olla osallistumatta . Kun itse rakentaa jotain , syntyy asiaan henkilökohtainen kosketus ja siitä on helppo puhua ”, kertoo Taru Salo ja toteaa myös , että tämä työskentelytapa on todella intensiivinen . Aika kului nopeasti ja kaikkien panos oli yhtä arvokas .
” Huomasin , että meillä on syntynyt iso muutos ajattelutavassa . Uskon , että se , että jokainen sanoitti tekemistä ja osallistui , vahvisti muutosta . Olemme vieläkin muutosmatkalla , mutta minulla on ollut vahva halu rakentaa palveluhenkinen , liiketoimintalähtöisesti ajatteleva porukka , joka tekee sydämellään duunia . Se , että työstetään yhdessä painopisteitä ja sitä , miten teemme töitä , vahvistaa ja rakentaa tekemistä .”
Legot mukana arjessa Menetelmän avulla syntyneet visiot eivät jääneet vain rakentelun asteelle , vaan ne elävät Destian arjessa . Sekä visiosta että painopisteistä tehtiin taulut muistuttamaan tehdystä työstä ja sekä liiketoimintasuunnitelma että budjetti suunnitellaan niiden painopisteiden perusteella , joita fasilitoinnissa tuotiin esille .
Taru Salo suosittelee Lego Serious Play ‐menetelmää erilaisiin muutostilanteisiin ja porukalla yhdessä visualisoimiseen . ” Uskon , että tämä menetelmä toimii esimerkiksi yrityskauppaintegraatiossa ja organisaatiomuutoksissa , strategiaprosesseissa ja kaikessa , missä pitää hahmottaa painopisteitä . Tämä on menetelmä , joka todella osallistaa . Uskoisin , että tällä voisi työstää pienempiäkin asioita – näin voi todella saada oivalluksia aikaan .”
Miltä Tarun oma visio näytti ? ” Siinä oli monta osaa : täytyy onnistua harjoittelijaohjelmassa , rekrytoinneissa ja rakentaa positiivista työnantajamielikuvaa . Pitää olla houkutteleva työnantaja sekä omien työntekijöiden että alan osaajien näkökulmasta – HR : n paikka on lähellä liiketoimintaa .” n
CY
CMY
K
42 HR viesti 5 / 2017