ILMOITUS
NÄIN PERHEYRITYS PALKITSEE TYÖNTEKIJÄNSÄ : KAIKKI OSAAVAT ARVOSTAA LISÄELÄKETTÄ
TEKSTI : KIMMO KOIVIKKO
Fennian asiakas Potma valitsi ryhmäeläkevakuutuksen työntekijöidensä sitouttamiseksi jo 15 vuotta sitten .
Yritykset haluavat pitää kiinni hyvistä työntekijöistä , sillä avainhenkilöt ovat pk-yrityksissä menestyksen tärkein voimavara yhdessä yrittäjien kanssa .
Alumiinisten hunajakennolevyjen valmistaja Potma on ratkaissut työntekijöidensä sitouttamiseen liittyvät haasteet ryhmäeläkevakuutuksen avulla . Lisäeläke on ollut käytössä 15 vuotta . Siihen ovat oikeutettuja kaikki vakituiset työntekijät , mikäli tulostavoitteet täyttyvät .
” Ryhmäeläkevakuutus on myös kiitos henkilökunnalle , koska olemme yhtä porukkaa . Jokainen ansaitsee menestyksestä siivun . Työntekijät osaavat arvostaa lisäeläkettä ”, sanoo Potman toimitusjohtaja Matti Lassila .
Ryhmäeläkevakuutuksesta on yrityksille paljon etua . Samalla vastuullisesti toimivat yritykset kantavat huolta työntekijöidensä työuran jälkeisestä ansiotasosta . Lassilan lisäksi asiasta on julkisuudessa kertonut muun muassa One Leasing Finlandin yrittäjä Harri Toivonen . One Leasing Finlandilla on käytössä useita palkitsemismalleja .
” Ryhmäeläkevakuutus on tarkoitettu avainhenkilöiden pitkäaikaiseen sitouttamiseen . Työntekijöille se antaa turvaa vanhuuden päiville . Säästäminen on helppoa , kun rahat ovat paremmin suojassa ”, vahvistaa Fennian myyntipäällikkö Eero Aittolampi .
Potma on ollut Fennian asiakas vuodesta 2018 alkaen . Lassila arvostaa Fenniassa ihmis- ja asiakasläheisyyttä . Vakuutusasiat on hoidettu aina sovitusti .
” Meillä on myös käytössä Hyvinvointiturva , sillä haluamme hoitaa henkilökunnan vaivat nopeasti pois ”, toimitusjohtaja sanoo .
Tavara liikkuu Lapista maailmalle Potman vajaan viiden miljoonan euron liikevaihdosta 95 prosenttia syntyy alumiinisten hunajakennolevyjen tuotannosta ja myynnistä . Loput viisi prosenttia kertyy jääurheilukenttien jäähän tehtävien merkintäviivojen valmistuksesta . Lappilaisyrityksen tekemiä merkintäviivoja voi nähdä jopa NHL- ja olympiakaukaloissa .
” Se on meille hyvää mainosta ja referenssit ovat todella tunnettuja maailmanlaajuisesti . Valmistamiamme seinä- tai kattolevyjä puolestaan käytetään laivojen sisustuksen ja ulkoalueiden rakennusmateriaaleina , rakennusalalla , hisseissä ,
Matti Lassila on ollut Potman toimitusjohtaja viime vuoden lokakuusta alkaen , kun perheyrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos .
puhdastilarakentamisessa sekä raidekalustoteollisuudessa ”, Lassila listaa .
Potman liikevaihdosta 30 – 40 prosenttia tulee suorasta viennistä ja viennin osuutta on tarkoitus kasvattaa lähivuosina .
Voisi kuvitella , että yrityksen sijainti Lapin Pellossa asettaa haasteita vientikuljetuksille . Yrittäjän mukaan yhteydet Skandinaviaan , Keski-Eurooppaan ja muualle maailmalle ovat kuitenkin hyvät . Sijainnista on jopa etua verrattuna Etelä-Suomeen , koska tavara liikkuu kilpailukykyisesti rekoilla Ruotsin läpi . ” Tämä tuli viimeksi ilmi satamalakkojen aikaan , kun saimme turvattua toimitukset aikataulussa meidän Keski-Euroopan asiakkaillemme . Toimitusvarmuus on yksi yrityksemme perusarvoja ”, Lassila kertoo .
Potma on kolmen sisaruksen ja heidän vanhempiensa omistama perheyritys . Matin veli Antti Lassila on yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja liiketoimintajohtaja . Perheyrityksen ihanteena on hallittu kasvu , jonka saavuttaminen edellyttää työntekijöiltä vahvaa ammattitaitoa ja sitoutumista .
” Joskus vuosikasvu on ollut 35 prosenttia . Se alkaa olla jo aika paljon . Riskit kasvavat , jos kassavirta ei toimi tai resurssit tulevat vastaan ”, toimitusjohtaja sanoo . n
Lisätietoja : www . fennia . fi
18 HR viesti 4 / 2024