HR viesti 4/2014 | Page 24

tejä, kuten videoita, animaatioita, panoraamakuvaympäristöjä siä, niin se voi helposti tappaa yrityksen työntekijöiden kaiken ja pelillistämistä”, asiakkuuspäällikkö Tiina Manner kertoo. innon verkkokoulutusta kohtaan”, Soini kommentoi. Kati Soinin mukaan oppijan koukuttaminen on tärkeää, Globaalissa maailmassa verkkokoulutus voi olla tärkeä koska verkkokoulutuksesta puuttuu sosiaalinen elementti. Tämä väline henkilöstön kehittämisessä. Yhdellä yrityksellä voi olla onnistuu esimerkiksi tiedon visualisoinnilla, jolloin panoraa- toimipisteitä eri puolilla maailmaa ja useaa eri kieltä puhuvia manäkymiä käyttäen muutetaan oppiminen visuaaliseksi koke- työntekijöitä. Samasta verkkokoulutussisällöstä voidaan tuot- mukseksi. Tavoitteena on viedä oppija virtuaalisesti sisälle taa useita kieliversioita, jolloin kielimuuri ei ole esteenä. aitoon oppimisympäristöön. Paljon käytetään myös storytel- ”Viesti saadaan samanlaisena ja nopeasti koko henkilö- ling-menetelmää eli tarinankerrontaa. Tarinan aihe voi olla esi- kunnalle, työskentelee sitten Suomessa tai ulkomailla. Tämä on merkiksi yrityksen jonkin prosessin tutuksi tekeminen, jota vie- tärkeää, koska yrityksissä tapahtuu nykyään nopeita muutok- dään tarinan ja oikean elämän esimerkkien avulla eteenpäin. sia”, Tiina Manner sanoo. Oppijan on helpompi samaistua opetettavaan asiaan tarinan ja kuvien avulla. ”Jos verkkoon viedään vain valmiita Powerpoint-esityk22 HR viesti 4/2014 Järkevä investointi Kati Soinin mukaan verkkokoulutukset kannattaa toteuttaa