Leena Niemistö, toimitusjohtaja, Dextra Oy
Niemistö on lääketieteen tohtori ja terveydenhuoltopalveluja
tarjoavan Dextra Oy:n toimitusjohtaja. Niemistö toimii myös
Assidun järjestämän Menestyvä Johtaja -valinnan asiantuntijaraadin jäsenenä.
2. Millainen johtaminen saa ihmiset
motivoitumaan työn tekemiseen ja sitoutumaan
organisaation yhteisiin tavoitteisiin?
Sellainen johtaminen, jossa ihmiset otetaan jo alusta alkaen
mukaan strategia- tai suunnittelutyöhön sekä yhteisten tavoitteiden asettamiseen. Johtamisella on varmistettava, että kaikki työntekijät ymmärtävät oman työnsä merkityksen yrityksen
toiminnalle. Mittaaminen auttaa konkretisoimaan tavoitteita.
Palkitseminen ja huomioiminen tavoitteiden täyttyessä motivoi
edelleen.
3. Ovatko hyvän johtajuuden taidot ja
ominaisuudet opittavissa?
Joillekin johtajuus on luontaisempaa kuin toisille, mutta hyvän
johtajuuden taitoja voi ehdottomasti oppia. Kun on motivoitunut oppimaan, uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi avoimelle vuorovaikutukselle, rakentavalle kritiikille ja palautteelle.
4. Mitä hyvä johtaminen vaatii mielestäsi
alaiselta?
Hyvän johtajuuden vastinparina ovat toki hyvät alaistaidot,
koska johtaminen perustuu aina vuorovaikutukseen. Pois lukien tietysti itsensä johtamisen, joka sekin on edellytys hyvälle johtamiselle. Hyvässä johtamisessa korostuu molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus.
1. Mitä osaamisalueita tai vahvuuksia hyvällä
5. Millä sanoilla kiteyttäisit oman
johtajalla tulisi olla?
johtamistapasi?
Hyvä itsetuntemus on tärkeä, jotta tunnistaa omat vahvuuten-
Omaa johtamistapaa on itse vaikea analysoida, koska se on
sa ja kehityskohteensa. Hyvä ihmistuntemus puolestaan aut-
itsellä tavallaan sisäänrakennettuna ja osa omaa persoonaa.
taa kokoamaan ympärilleen toisiaan täydentävän tiimin (esim.
Pyrin asettamaan yhdessä ryhmäni kanssa saavutettavissa ole-
johtoryhmän), jossa on monipuolisen asiaosaamisen lisäksi
vat tavoitteet (vrt. BSC) ja selkeät mittarit onnistumisen varmen-
myös henkisiltä ominaisuuksiltaan ja persoonallisuuksiltaan eri-
tamiseksi. Annan alaisilleni onnistumisen edellytykset ja juhlis-
laisia jäseniä. Hyvä ihmistuntemus ja sensitiivisyys myös aut-
tan onnistumisia erilaisilla palkitsemistavoilla. Annan mielellä-
tavat suhtautumaan erilaisiin työntekijöihin heille optimaalisel-
ni valtaa ja vastuuta, enkä hengitä niskaan. Ennen päätösten
la tavalla. Kuuntelemisen taito ja kyky aitoon dialogiin motivoi
tekemistä haluan luoda kokonaisvaltaisen käsityksen asioista
henkilöstöä. Muita tärkeitä ominaisuuksia ovat muun muassa
kuulemalla eri näkökulmia asioista. Tavoitteenani on henkilös-
paineensietokyky, innovatiivisuus, kyky osallistaa ja innostaa
tön oikeudenmukainen kohtelu, innostaminen työssä onnistumi-
sekä kyky tehdä nopeitakin päätöksiä vaikeissa tilanteissa.
seen ja ilon luominen työhön.
4/2012
HR viesti 31