HR viesti 3+4/2020 | Page 49

KUVA: OPA LATVALA Vincit Oyj:n henkilöstön menestymisestä vastaava johtaja Saana Rossi sanoo, että luottamus lisääntyy, kun vaikeistakin asioista puhutaan avoimesti ilman pelkoa siitä, miten niihin reagoidaan. keväästä saakka, ja nyt yritykset ovat pikkuhiljaa siirtyneet tapaamaan toisiaan myös kasvokkain. ”Meillä on esimerkiksi pidetty puistopiknikejä, turvaetäisyydet huomioon ottaen. Tällaiset fyysiset kohtaamiset luovat yhteishenkeä aivan eri tavalla kuin etätapaamiset”, Saana Rossi sanoo. ”Väsymys saattaa tulla vasta silloin, kun työntekijät ovat palanneet työpaikoilleen. Riittävä vapaa-aika mahdollistaa palautumisen Kun töitä tehdään kotona, työ ja vapaa-aika sekoittuvat helposti. Työtehtäviä saatetaan myös suorittaa epäsäännöllisesti pitkin päivää. Moisala kannustaakin kaikkia toimenpiteisiin oman hyvinvoinnin helpottamiseksi. ”Itseohjautuvuutta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Ihmisen on osattava laittaa rajat itselleen ja päättää, milloin on aika lopettaa työt.” Houkutus joustoihin voi olla suuri etenkin, jos taloudellinen epävarmuus ja lomautukset ovat arkipäivää. Ylimääräiset työtehtävätkin saattavat kuormittaa. Tämä voi johtaa lisääntyneeseen stressiin ja jopa uupumiseen. ”Ne työntekijät, jotka ovat normaalistikin ahkeria, ottavat helposti liikaa vastuuta itselleen. Jos työtä on ollut aikaisemmin haastavaa rajata, on se nyt yhä vaikeampaa”, Moisala toteaa. ”Etätyöaikana on kuitenkin entistä tärkeämpää suojata omaa vapaa-aikaa. On hyvä muistaa, että aina tarvitse olla tavoitettavissa.” Riittien avulla vapaalle Jos ajatukset on vaikea saada pois töistä etätyöpäivän päätteeksi, Moisala tarjoaa ratkaisuksi päivittäistä siirtymäriittiä. Tämä auttaa siirtymään henkisesti vapaa-ajalle. ”Kyseeseen voi tulla esimerkiksi kävelylenkki, meditointihetki tai joogasessio. Pääasia on, että rituaali on sama joka päivä. Tällöin se vahvistuu ja tulee tavaksi.” Myös yksinkertaisemmat rutiinit, kuten työympäristön siistinä pitäminen, voivat auttaa. ”Usein töitä tehdään keittiönpöydän äärellä. Pöytä kannattaa siivota työpäivän päätteeksi ja laittaa läppäri pois näky- 3–4/2020 HR viesti 49