HR viesti 3+4/2020 | Page 48

KUVA: JARI TOLVANEN / STUDIO ELITE Heltin työterveyspsykologi Mona Moisala sanoo, että itseohjautuvuutta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Ihmisen on osattava laittaa rajat itselleen ja päättää, milloin on aika lopettaa työt. Luottamusilmapiiriä voi hänen mukaansa parantaa antamalla työntekijöille mahdollisuuden rakentaa omannäköistään arkea. Ydinmotivaatio työn tekemiseen kumpuaa myös työstä itsestään. ”On olennaista, että työntekijä pääsee toteuttamaan itseään ja kokee työllään olevan merkitystä. Mietimme jatkuvasti, miten voisimme parhaiten mahdollistaa sen, että työntekijä kokisi haluavansa olla juuri meillä töissä”. Vaikeita aiheita kaihtamatta Kun kukin puurtaa yksin kotonaan, motivaation kartoittaminen voi olla haastavaa. Aktiivinen yhteydenpito on tässä avainasemassa. Vincitillä johto ja HR ovat pitäneet yhteyttä työntekijöihin läpi etätyöajan. ”Olemme olleet aktiivisesti yhteydessä ihmisiin eri kanavia pitkin. Myös pulssikyselymme sisältöä on muutettu vastaamaan paremmin nykytilannetta”, Rossi kertoo. Yrityksessä järjestetään myös säännöllisiä ”Ask Me Anything” – sessioita, joiden aikana henkilöstö kokoontuu kyselemään johdolta mieltä askarruttavista asioista. ”Uskon, että luottamus lisääntyy, kun vaikeistakin asioista puhutaan avoimesti ilman pelkoa siitä, miten niihin reagoidaan”, Rossi toteaa. Hän painottaa, että tarkoituksena on aidosti ymmärtää, mitä ihmiselle kuuluu. Yksilöllinen lähestymistapa on tärkeä, sillä jokainen reagoi tilanteeseen omalla tavallaan. ”Eri ihmisillä on erilaiset tarpeet esimerkiksi elämäntilanteesta riippuen. Kaikki eivät myöskään välttämättä kykene vastaamaan suoraan kysymykseen ’Mitä sinulle kuuluu?’.” Yhteiset kohtaamiset parantavat fiilistä Käytäväkeskustelut, spontaanit kahvituokiot ja after workit kuuluvat olennaisena osana monen työpaikan arkeen. Etätyön aikana kontaktit ovat harvassa ja yhteenkuuluvuuden tunteen eteen on tehtävä enemmän töitä. ”Etätöissä luonnolliset kohtaamiset puuttuvat. Työnantajan kannattaakin ottaa tehtäväkseen tarkistaa säännöllisesti, miten työntekijät voivat”, Heltin työterveyspsykologi Mona Moisala toteaa. ”Jotkut ovat hyötyneet vapaudesta ja kokeneet sen hyvänä asiana. Nämä ihmiset ovat usein luonnostaan itsenäisiä ja autonomisia. Toiset taas ovat kokeneet tilanteen erityisen raskaana ja ovat nyt entistäkin yksinäisempiä”, hän jatkaa. Motivaatiota ja sisäistä hyvinvointia voi buustata järjestämällä säännöllisiä, työhön liittymättömiä tapaamisia. Etäkahvit ja -lounaat ovat kuuluneet monen firman vakiokalustoon 48 HR viesti 3–4/2020