HR viesti 3+4/2019 | Page 16

”Ratkaisu on enenevässä määrin ollut, että teemme näitä asioita yhdessä”, Arto Kuosmanen OP:lta kertoo. Käymme yhdessä ain? Vakuutusporukan toiveissa oli, että yrityksissä voitaisiin käydä – ainakin silloin tällöin – tandem-mallilla: samalla reissulla mukana sekä OP:n pankki- että vakuutuspuolen edustajat. ”Näin asiakasta voitaisiin palvella mahdollisimman monipuolisesti”, Kuosmanen toteaa. ”Toivoimme myös, että vinkkejä mahdollisista asiakkuuksista voitaisiin alkaa jakaa enemmän, puolin ja toisin.” ITSEOHJAUTUVUUS EI TARKOITA YKSILÖN AUTONOMIAA TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN Itseohjautuva toimintakulttuuri voi olla todellinen kilpailuetu, uskoo toimitusjohtaja Nenne Amnell Algu Oy:stä. ”Itseohjautuvuus voi tuoda organisaatioon systeemisen muu- toksen, joka mahdollistaa ketterät suunnanmuutokset asiakastar- peen mukaan aivan eri tavalla kuin ennen”, Amnell toteaa. Itseohjautuvuus ei kuitenkaan tarkoita yksilön autonomiaa, hän huomauttaa. ”Enemmän on kysymys siitä, että ohjaudutaan yhdessä, tiimeinä tai soluina, oikeaan suuntaan.” Itseohjautuvuuden kannalta tärkeää on myös se, että yrityk- on sitouduttava edistämään itseohjautuvuutta tai muutos jää pintapuoliseksi. Jotta ajattelussa saadaan aikaan muutos, coachingista voi olla apua.” Coachin avulla voidaan mm. etsiä ”muutoksen mahdollis- tajia” organisaation sisältä eli niitä mielipidejohtajia ja muita sen strateginen viestintä on osallistavaa ja läpinäkyvää. Tätä avainhenkilöitä, joilla on suuri vaikutus muutoksen onnistumi- tarvitaan, koska itseohjautuvuus voi olla myös pelottavaa, eten- seen. ”Tärkeää on myös tunnistaa ne lukot, jotka estävät tai kin jos talossa ei ole totuttu osallistavaan malliin. hidastavat itseohjautuvan kulttuurin juurtumista”, Amnell toteaa. ”Poisoppiminen on se haaste monessa isossa ­­organisaa­ ”Keskeinen kysymys on aina se, miten työntekijät saadaan tiossa, jossa asiat on pitkän aikaa tehty tietyllä tavalla”, Amnell mukaan ketteryyttä rakentamaan. Prosessin on myös oltava pohtii. riittävän tehokas ja tuloksiin tähtäävää osallisuuden kautta.” ”Tehokkuuteen liittyy juuri tulosvastuullisuus: toiminnan ja Mene pintaa syvemmälle Muutos on silti mahdollista, mikäli etenkin pomoporras on hereillä ja valmis myös itse muuttumaan. ”Johdon ja esimiesten 16 HR viesti 3–4/2019 sen tulosten arviointi on erittäin tärkeää”, Amnell korostaa. ”Tällöin avainasemassa on yhteisen tekemisen arvioimi- nen, ei niinkään yksilöiden.” n