selle uskottavat raamit, jotka mahdollistavat aidon palautumi-
sen.
”Palaverit voivat olla täysin järjettömiä, kun kukaan ei kes-
kity siihen, mitä siellä tapahtuu.”
”Meillä ajatellaan herkästi, että tämä asia on aina joko
työntekijän vastuulla tai sitten työnantajan vastuulla, mutta Pomokin voi olla ihminen ihmiselle
kyllä siinä kummankin on hoidettava oma tonttinsa.” Aidon kohtaamisen puute on ongelma laajemminkin. Meillä
Työnantajan demonisointi tällä kohtaa ei sekään kannata,
elää esimerkiksi sitkeässä se malli, että pidetään julkisivua
koska monet työntekijät vain ovat luonnostaan todella kilpai- urheasti pystyssä, vaikka olisi ihan fiksua kertoa ainakin
luhaluisia ja haluavat vimmatusti nähdä tuloksia sekä edetä esimiehelle, jos tekee surutyötä tai tahkoaa avioeroa.
urallaan.
”Ihmisillä voi tänä päivänä olla tosi kovia vaatimuksia
Kallion mukaan meillä pelätään turhaan näyttää tunteita,
koska esimiehet ovat yleensä hyvin ymmärtäväisiä silloin, kun
itselleen ja he haluavat tehdä aina parhaansa. Tällöin iltojen alaiset tulevat oma-aloitteisesti puhumaan vaikeasta elämän-
täydellinen rauhoittaminen voi olla utopiaa, mutta sekin aut- vaiheesta.
taa, jos kännykällä ei käydä 16 kertaa tunnissa.”
”Esimiehen tuki voi sitten ollakin tärkeä elämää kannatte-
leva asia. Jokainen meistä luo ja rakentaa laumaa.” n
Näennäisesti tehokas
Kallion mukaan moinen iltasählääminen on paitsi kotiväen Maaret Kallio on koulutukseltaan psykoterapeutti (YET) sekä
silmissä raivostuttavaa, myös perin tehotonta. Työnteko työnohjaaja. Hän on myös tietokirjailija ja tuttu mm. suositusta
vasemmalla kädellä tuo puolivillaisia tuloksia, vaikka itselleen blogistaan Lujasti lempeä Helsingin Sanomissa.
kuinka vakuuttaisi muuta.
Sama ”muka-tehokkuuden” malli tosin yleistyy koko ajan.
Maaretia on mahdollista käydä kuuntelemassa
Palaverissa saattaa istua huoneentäydeltä ihmisiä, joista Esimies & Henkilöstö -2018 tapahtumassa
kukaan ei varsinaisesti ole läsnä: ”mä hoidan tän yhden keskiviikkona 5.9. klo 9.15 Helsingin Messukeskuksessa.
supertärkeen jutun tosi pikana” on aikamme mantra. Esimies & Henkilöstö -2018 on avoinna 4.–5.9.2018.
3–4/2018
HR viesti 17