Rakenna hyvä sokkeli
” Jos saadaan vaikkapa sata ihmistä tekemään 180 positiivista elämänmuutosta, niin joissain vaiheessa, jollakin aikavä-
Entisenä motivaatiotutkijana Annamari Heikkilä lisää tähän, että esimiehellä on valta ja vastuu rakentaa sellainen ympäristö, jossa työntekijöiden motivaatiota on mahdollista lähteä
lillä, se näkyy myös viivan alla”, Tuppurainen vakuuttaa.
nostamaan. Samalla johdetaan työntekijöiden itseluottamusta; Tietoa on, taitoa ei? kun omat kyvyt ja ambitiot ovat haasteiden tasalla ja on hyvin Annamari Heikkilän mukaan työkykyriskejä johdetaan tiedossa mitä asioita organisaatio omissa joukoissaan arvostaa, väen ryhti paranee ja katse nousee lattiasta. arkeen ja puhutaan ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta,
monissa yrityksissä jo varsin sujuvasti, mutta kun tullaan
” Tutkimusten mukaan koettu esimiehen tuki on korrelatiivisesti yhteydessä sairauspoissaoloihin”, Heikkilä muistuttaa. on, että ihmisillä on kyllä tietoa, mutta ei välttämättä taitoa –
uskottavien mittareiden puute käy ilmeiseksi. Toinen epäkohta
Susa Nikula tuo esille S-ryhmän henkilöstötutkimusten perusteella, että henkilön arvioon omasta työkyvystä vaikuttaa erit-
Antti Äikäs pitää tärkeänä ennakoivia mittareita, joilla
ja tähän rajapintaan HR: n täytyy tarttua.
täin vahvasti mm. kokemus esimiestyöstä.” Esimiehen ja alai- autetaan esimerkiksi” työelämässä sinnittelijöitä” ennen kuin
sen vuorovaikutuksella on valtava merkitys.”
Saa tarttua hihasta Antti Äikkään vinkki esimiespuolelle on simppeli: ota aikaa ja todella keskustele alaisten kanssa.” Aina ei ole kysymys siitäkään, mitä esimies tekee, vaan siitä, miten hän sen tekee”, lisää Äikäs.
”
Organisaatiolle työhyvinvointi on oiva tapa säästää rahaa. pienet asiat alkavat kasaantua ongelmiksi. Hanna Kankainen lisää, että kunkin yrityksen kannattaa etsiä itselleen sopivia ja mielekkäitä mittareita, koska mitään one size fits all-ratkaisua näissä asioissa ei ole.
” Tärkeää on sekin, että mittareita on vain muutama, ettei kuvio mene liian monimutkaiseksi”, Kankainen tietää kertoa” kan-
” Esimies on mahdollistaja, joka tarjoaa puitteet – mutta tapään kautta”. yksilöllä on myös oma vastuunsa onnistumisesta”, Hanna Kankainen toteaa. Juho Tuppurainen huomauttaa, että tutkimusten muuten helposti”, Äikäs komppaa. n
” Päätöksenteko ja vaikuttavuuden seuranta hankaloituvat mukaan yli 80 prosenttia työhyvinvoinnin kustannuksista tulee erilaisten elämäntapavalintojen seurauksena.
Paneeli on myös katsottavissa osoitteessa: hrviesti. fi
3 – 4 / 2016 HR viesti 27