HR viesti 3/2025 | Page 49

MIELENTERVEYS EI SAA JÄÄDÄ ESIHENKILÖN VARAAN

MIELENTERVEYS EI SAA JÄÄDÄ ESIHENKILÖN VARAAN

Mielenterveydestä puhutaan työelämässä enemmän kuin koskaan – hyvä niin. Samalla esihenkilöiden harteille kasaantuu huomaamatta odotuksia, joita ei koskaan kirjattu työsopimukseen. Työterveyslaitoksen tuore viesti on selkeä: esihenkilö on työyhteisön tukija, ei epävirallinen terapeutti.
KUVA: RIITTA SUPPERI
” On hyvä muistaa, että esihenkilötyö on työtehtävä, ei oman erinomaisuuden mitta. Avun pyytäminen ja yhteinen pohdinta auttavat pääsemään eteenpäin”, muistuttaa johtaja, työterveyspsykologian dosentti Kirsi Ahola.
Ahola nostaa esiin, että esihenkilötyötä pitää rajata siinä missä muitakin tehtäviä. Siksi organisaatiolta tarvitaan rakenteita ja selkeyttä – ei pelkästään tukea tiimeille, vaan myös esihenkilöille itselleen. Hyvinvointi ei synny yksin puhumalla, vaan yhteisillä toimintatavoilla.
Työterveyslaitos esittelee kolmiomallin, jonka mukaan työpaikan mielenterveyttä tukevat keinot jakautuvat kolmeen tasoon. Eniten huomiota pitäisi antaa arjen sujuvuudelle ja työn tekemisen edellytyksille – vasta sen jälkeen katsotaan, miten ongelmia ehkäistään ja ratkaistaan.
” Hyvinvointi on jatkumo, joten toimenpiteitä on hyvä miettiä vaiheittain. Miten huolehdimme hyvistä edellytyksistä työskentelylle, miten ehkäisemme ongelmien syntymistä ja millä keinoilla ratkaisemme jo syntyneitä haasteita ja ongelmia?” Ahola herättelee.
Johtava asiantuntija Pauliina Mattila-Holappa puolestaan muistuttaa, että esihenkilö saa – ja hänen pitääkin – rajata omaa rooliaan:
” Esihenkilöt kokevat, että odotukset heitä kohtaan ovat kasvaneet. Työntekijät voivat toivoa sparrausta hyvin laajasti liittyen sekä henkilökohtaiseen kehittymiseen että hyvinvoinnin haasteisiin.”
Työterveyslaitoksen Hyvän mielen työpaikka-materiaali tarjoaa työkaluja siihen, miten pitää huolta sekä työntekijöistä että esihenkilöistä – ilman että kumpikaan jää yksin. n
Kirsi Ahola
KUVA: TYÖTERVEYSLAITOS
Lisätietoja: kirsi. ahola @ ttl. fi pauliina. mattila-holappa @ ttl. fi
Lähde: Työterveyslaitos Pauliina Mattila-Holappa
3 / 2025 HR viesti 49