“ HR : n tekeminen muuten näkyy meille kertyvässä datassa yllättävänkin nopeasti , vaikka kyse olisi verrattain pienistäkin siirroista . Pääsemme siis suhteellisen pikaisella aikataululla punnitsemaan ensituntumaa ratkaisuihin . Olemme esimerkiksi huomanneet , että omailmoituskäytännön käyttöönotto on monissa yrityksissä leikannut sairauspoissaolojen määrää ”, Halmesmäki vinkkaa .
Läpinäkyvästä , lähes reaaliaikaisesti kertyvästä tiedosta on huomattava hyöty tulevaisuuden siirtoja ajatellen .
“ Työterveyshuollon raportoinnissa käsitellään toisinaan kuukausien takaisia asioita ja tyydytään aprikoimaan syitä & seurauksia jälkijunassa . Mikäli saatavissa on tuoretta tietoa ja kehityssuuntaa voidaan seurata koko ajan , päästään muokkaamaan käytäntöjä ketterästi ”, kertoo Täsmän asiakkuusjohtaja Mia Koskinen .
Läpinäkyvä data tarkoittaa kustannussäästöä Kun yrityksessä pidetään työntekijöistä hyvää huolta , työterveyshuollollekin riittää vähemmän töitä . “ Olemme kerätyn tiedon valossa päätyneet laskemaan kiinteää hintaa joiltakin asiakkailtamme ”, Halmesmäki kertoo , ja jatkaa :
“ Toki kääntöpuolena on se , että joskus täytyy suositella siirtoja myös toiseen suuntaan . Toisaalta , kun tarve on suoraan osoitettavissa lukujen valossa , myös hinnan korottaminen on otettu hyvin vastaan . Yksikään asiakas ei ole lähtenyt Täsmältä hinnankorotuksen seurauksena ”, hän iloitsee .
Asiakkaalle voidaan ehdottaa toisenlaista sopimusta , jos datan perusteella näyttää , että sellainen sopisi heille paremmin . “ Jos yrityksen sopimukseen kuuluvat vastaanottokäynnit kivijalka-asemalla , mutta 99 % vaivoista saadaan hoitumaan etävastaanotolla , saatamme ehdottaa palvelutason muutosta ”, kertoo Mia Koskinen .
Myös laskutustapaa voidaan vaihtaa .
“ Joillekin yrityksille sopii kerätyn datan valossa paremmin sopimus , jossa laskutetaan erikseen käynneistä , toisille taas kiinteä hinta . Asiakas tietysti valitsee itse , mutta jos meistä näyttää , että säästöjä voisi syntyä vaihtamalla , ehdotamme herkästi toisenlaista sopimusta ”, jatkaa Koskinen .
Potilastieto pysyy turvassa Läpinäkyvyys ei tarkoita , että potilastietoihin päästäisiin kajoamaan . “ Aivan itsestään selvä lähtökohta on , ettei raportoinnista päästä kaivautumaan yksilötason tietoon ”, toteaa Halmesmäki .
“ Kaikki data on anonymisoitua . Toki meillä työterveyshuollossa on arkipäivää , että työnantaja tai HR nostaa esiin yksilöitä koskevia työkykyhuolia , joita käsitellään huolen kohteen luvalla hänen kanssaan yhdessä , mutta työterveyshuolto ei lain mukaan saa olla aloitteellinen tällaisen tiedon välittämisessä ”, hän täsmentää .
Vertailudataa pian tarjolla Raportointiin on juuri syntymässä lisäosa , jonka avulla päästään vertaamaan yrityksen työterveystietoja muun tietokannan – niin ikään anonymisoituihin – lukuihin .
“ Tämä auttaa esimerkiksi hahmottamaan valtakunnallisia trendejä lähes reaaliaikaisesti ”, Halmesmäki iloitsee .
“ Käytännössä esimerkiksi epidemioiden aikana yrityksissä ehditään huolestua sairauspoissaolojen kasvusta turhankin herkästi . Jos datasta nähdään , että muissa yrityksissä kehityssuunta on sama , vältytään turhilta , reaktiivisilta siirroilta ”, hän summaa . n
Lue lisää : tasma . fi
Täsmä Työterveys pähkinänkuoressa
• Kokeneiden työterveyslääkärien vuonna 2016 perustama yritys .
• Haastaa työterveysalan perinteisiä käytäntöjä asiakkaan parhaaksi .
• Keskittyy erityisesti “ suorittaviin aloihin ”, kuten ravintola- , rakennus- ja kiinteistöala .
• Käytännönläheinen , tehokas ote työterveyshuoltoon .
3 / 2023 HR viesti 29