HR viesti 3/2022 | Page 8

VIESTI TOIMITUKSELTA

TORILLA TAVATAAN – MUTTA MILLOIN KOHDATAAN ?

Korona on myllertänyt Suomea pitkään ja huolella . Kun globaali pandemia vaihtuu lennosta sodan tuuliin , ei ole ihme , että monella on takki tyhjä . Millainen on kansakunnan henkinen kunto tässä tilanteessa ?
Joitakin vastauksia on löydettävissä THL : n keväisestä asiantuntija-arviosta ’ Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin , palvelujärjestelmään ja kansantalouteen ’. Tuoreimman FinSote-tutkimuksen mukaan esimerkiksi psyykkinen kuormittuneisuus lisääntyi alle 50-vuotiailla ja samassa ikäryhmässä havaittiin myös avun hakemisen lisääntyneen . Psyykkinen kuormittuneisuus lisääntyi FinSote-tutkimuksen mukaan lähes kaikissa maakunnissa , vaikka itse koronaepidemian toinen aalto painottui HUS-alueelle . FinSote-tutkimuksen mukaan psyykkinen kuormittuneisuus lisääntyi matalasti koulutetuilla miehillä ja naisilla sekä korkeasti koulutetuilla naisilla . Huolestuttava havainto : vaikka itsemurha-ajatukset eivät ole yleistyneet aikuisväestössä , korkeasti koulutetuilla naisilla itsemurha-ajatukset olivat yleistyneet . Työikäisten joukossa psyykkisesti kuormittuneimpia olivat kuitenkin työttömät sekä eläkkeellä olevat naiset .
Tilastokeskuksen korona-aikana toteuttamat Kansalaispulssi-kyselyt ovat luodanneet muun muassa kansalaisten stressitasoja . Kansalaispulssi kertoo , että koettu stressi on ollut vähäisintä 60 – 74-vuotiailla , ja heidän kohdallaan tilanne on pysynyt suhteellisen vakaana koko epidemiatilanteen ajan . Muissa ikäryhmissä koettua stressiä on ollut enemmän .
Kesän 2020 jälkeen erot muiden ikäryhmien stressin kokemuksessa ovat kuitenkin kasvaneet . Eniten stressiä ovat kokeneet 15 – 29-vuotiaat . Sen sijaan 45 – 59-vuotiailla stressin kokeminen on pysynyt suhteellisen vakaalla , nuorempia ikäryhmiä matalammalla tasolla .
THL : n koronaraportin laatijat toteavat , että he eivät pysty esittämään vahvaan tieteelliseen näyttöön perustuvaa ennustetta mielenterveysvaikutusten todennäköisestä kehittymisestä jatkossa . Toisaalta juuri koronaepidemia on osoittanut meille , miten epävarmaa parhaimpiinkin tietoihin perustuva ennustaminen on . Nyt polttavan ajankohtainen Ukrainan sota tulee vaikuttamaan väestön ja eri väestöryhmien mielenterveyteen , tutkijat uskovat .
Joitakin ilmeisiä suosituksia on kuitenkin mahdollista tehdä . Työikäisistä psyykkisesti kuormittuneimpia olivat työttömät ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevat , joten ainakin näistä ryhmistä on syytä ottaa koppi .
Australiassa tehdyssä monitieteisessä arviossa on esitetty , että juuri työllistymistä edistävät toimet olisivat niitä kaikkein vaikuttavimpia toimenpiteitä koronaepidemian kielteisiä vaikutuksia korjattaessa . THL : n tutkijat toteavat , että näihin toimiin on panostettu myös Suomessa – ja tätä työtä on tärkeä jatkaa edelleen .
Mutta vaikka työpaikka olisi tallella , monella arki yskii ja pahasti . Työyhteisö on saattanut ” ajelehtia ” työntekijän ulottumattomiin jonnekin pilveen ja organisaation kulttuuri murentua sanahelinäksi . Mikä sitten neuvoksi ?
Kun stressi painaa päälle , voi ystävällinen sana tai ele olla kullanarvoinen . Suomalainen työelämä tarvitsee nyt kohtaamisia , joissa omaa pahaa mieltä ja epävarmuutta pääsee viimein purkamaan . Esihenkilöiden on pidettävä omasta laumastaan huolta , se on selvä , mutta jokainen meistä on nyt paljon vartijana . Mitä minä voin tänään tehdä auttaakseni itseäni ja muita ?
Yksi avain tulevaisuuteen on hybridityö . Jos kerran etä- ja lähityön yhdistelmä voi olla millainen tahansa , niin eiköhän tehdä siitä kerralla mahdollisimman hyvä . Organisaatioiden johto ei kuitenkaan osaa lukea ajatuksia , eikä tiedä , millaisia työnteon malleja työntekijät mieluiten haluaisivat taloon . Jokaisen vastuulla on kertoa , miten itse haluaisi tulevaisuudessa tehdä työtä .
PETRI CHARPENTIER
8 HR viesti 3 / 2022