HR viesti 3/2022 | Page 39

Työhyvinvointikortti ® – intoa ja osaamista kehittämiseen
Sovittiin , että liiketoiminnassa pysytään uskollisena määritellyille arvoille ja että toimintamallia muutetaan : työroolit määritellään jokaisen tekijän mieltymysten ja vahvuuksien mukaan . Alettiin korostaa yrityksen roolia asiantuntijana esimerkiksi markkinakatsausten kautta ja luottaa omaan ammattitaitoon . “ Arvoista pitää joskus maksaa , ja näin joudumme ajoittain tekemään esimerkiksi kieltäytymällä yhteistyöstä hankalien asiakkaiden kanssa ”, jatkaa Kaikkonen .
Tavoitteena oli paitsi luoda mieluinen työpaikka , myös kasvattaa päälukua kolmesta 15 tekijään . Nämä olivat kar keasti samat tavoitteet kuin yritystä perustettaessa , nyt kulttuuri muutos kuitenkin toimi niiden mahdollistajana . Merkkinä onnistumisesta Kaikkonen pitää sitä , että henkilöstöllä on hyvä olla , kukaan ei juokse oravanpyörässä eikä työ maistu puulta . Kiitosta asiakkailta on tullut erityisesti markkinointiviestinnästä , sillä se tuo lisäarvoa myös heille .
“ Tärkeää on liiketoiminnan ja kulttuurin yhteennivominen . Suosittelen myös ulkopuolisen mukaanottamista , sillä hän näkee asiat uudesta kulmasta ”, suosittelee Kaikkonen .
Työhyvinvointikortti ® – intoa ja osaamista kehittämiseen
Kuinka työhyvinvointi näkyy sinun arjessasi ? Miten usein olet pysähtynyt miettimään sitä yksin tai työkavereittesi kanssa ?
Tutustu Työhyvinvointikortti-koulutuksiin ja ilmoittaudu : tyohyvinvointikortti . fi
Työhyvinvointikortti ®
• Well-being at Work Card
123 456 789 Etunimi Sukunimi
15.09.2021
KUVA : PARCERO OY

Tärkeää on liiketoiminnan ja kulttuurin yhteennivominen .
Parcero Oy : llä kulttuurimuutoksen pisti alulle toimitusjohtaja Antti Jokela .
Kilpailuetua yhteisohjautuvuudesta – Parcero Oy Parceron kulttuuria lähdettiin tavoitteellisesti muuttamaan 5 vuotta sitten . Silloin kulttuurissa korostui startupmaisuus , ketteryys ja nuoruus – palkkalistoilla oli lähinnä puoli tusinaa opiskelukavereita . Yrityksen maturiteetti oli vielä matala , hallintoa tai prosesseja ei ollut .
Muutoksen pisti alulle toimitusjohtaja Antti Jokelan lukema Frederic Lalouxin kirja ” Re-inventing orgnizations ”. “ Se tuntui osallistavalta , ihmisuskoiselta ja samaistuttavalta ajatusmallilta . Halusimme rakentaa kulttuurista kilpailuetua ja hyvää elämää työntekijöille . Aika ylevä tavoite ”, analysoi Jokela .
3 / 2022 HR viesti 39