Hakaniemessä sijaitsevan näyttävän POOL Business Loungen avajaistilaisuus 12.5.2022
” Yritysten ja johtajien on rakennettava yrityskulttuureja , jotka houkuttelevat ihmiset mukaan muutokseen . Ja vaikka työelämämme onkin yhä itseohjautuvampi , tarvitsemme yhä vahvaa johtajuutta ”, peräänkuulutti yksi panelisteista , Aalto-yliopiston Hertta Vuorenmaa .
Yhteenkuuluvuutta käsitteli myös illan keynote-puhuja Pauli Aalto-Setälä , joka herätteli aiheeseen työn merkityksellisyyden kautta . Hyvinvointi kumpuaa hänen mukaansa siitä , että ihminen pääsee hyödyntämään täyttä potentiaaliaan ja ymmärtää työnsä vaikutuksen muihin .
” Jokaisen yrityksen on ratkaistava , mikä on se tekijä – siis itse työn ohella – joka yhdistää kyseistä työyhteisöä . ’ Miksi ’ me työskentelemme , ratkaisee ’ miten ’ me työskentelemme ”, totesi Aalto-Setälä puheenvuorossaan .
Johtaja – panosta viestintään ja aitoihin kohtaamisiin Toimivan työyhteisön peruskalliona on Aalto-Setälän mukaan psykologisesti turvallinen ilmapiiri , jota johtajat voivat lähteä rakentamaan kuuntelemalla ja viestimällä rohkeammin . Erityisesti kahdenkeskiset kohtaamiset , kuten spontaanit puhelinsoitot tai kasvotusten käytävät kehityskeskustelut , vahvistavat keskinäistä luottamusta tehokkaasti .
Kommunikaation voimaan uskoivat myös Vuorenmaa ja muut panelistit , Lääkärikeskus Aavan Pauli Waroma , Eezyn Isa Merikallio sekä Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi . He totesivat työelämämme kaipaavan kipeästi laadukkaita kohtaamisia ja avointa viestintää , jotta ihmiset tulevat aidosti kohdatuiksi ja kuulluiksi .
Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin , kun Waroma haastoi läsnäolijat ihmisvastuullisuuteen . Siis sen ymmärtämiseen , että olemme kaikki vastuussa toinen toisistamme .
” Puhumme paljon etä- ja hybridityöstä , vaikka meidän pitäisi keskittyä siihen , mitä haluamme saada yhdessä aikaiseksi . Viihtyisien , monikäyttöisten työtilojenkaan merkitystä ei sovi unohtaa ”, Waroma pohti .
Lopuksi panelistit totesivat ” uuden normaalin ” olevan vasta alussa . Onneksi tulevaisuuden työelämä on kuitenkin juuri niin hyvää , kuin miksi sen teemme . ” Meidän ei tarvitse tietää , miltä työnteko jatkossa näyttää , vaan voimme tuunata ratkaisuja rauhassa ja yhdessä ”, Sahi rohkaisi .
Tutustu huomisen työelämän tarpeisiin suunniteltuihin Antiloopin POOL-kohteisiin , jotka tarjoavat joustavaa ja viihtyisää työskentely- ja kohtaamistilaa ympäri pääkaupunkiseutua . n
Lisätietoja : www . antilooppi . fi / pool /
3 / 2022 HR viesti 35