HR viesti 3/2014 | Page 23

Näin uskotaan vakaasti ainakin Varmassa ja Inspectassa, jot- siä, joiden kanssa konseptia lähdetään toteuttamaan syksyllä. ka lanseerasivat helmikuussa uuden Varma Työkykyjohtaja -ser- ”Mukana on suuria ja keskisuuria yrityksiä, jotka ovat jo aikai- tifikaatin, johon on sisäänrakennettu keskeisimmät työkykyjohta- semmin osoittaneet mielenkiintoa tähän aihepiiriin”, Tolvanen misen käytännöt. Taustalla on sadoista työkykyjohtamisen hank- kertoo. keista kerätyt kokemukset, joista moniammatillinen työryhmä on tiivistänyt yhtenäisen sertifikaatin. Totuus esiin yrityksissä Varman työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Kai Tolva- Helpolla ei yrityksiä aiota päästää, lupaa Tomi Kasurinen. Ser- nen kertoo, että uuden konseptin takana on halu edistää ”laa- tifikaatti todentaa yrityksen työkykyjohtamisen tason, selkeiden dullisesti korkeatasoisempaa” työky- vastuualueiden, yhteistyön ja parhaiden kyjohtamista asiakasyrityksissä. Tolva- ”Tänä päivänä on sen mukaan tänä päivänä monissa yri- selvästi tarvetta entistä tyksissä on tilanne, jossa edellytetään parempia tuloksia tiukoilla resursseilla. ”Tällöin herää kysymys, kuinka kes- ammattimaisemmalle työkykyjohtamiselle.” tävälle perustalle tuloksentekokyky itse käytäntöjen toteutumisen käytännössä: ”Pelkkä prosessikuvaus ei vielä riitä todenmukaisen tilannekuvan saamiseksi, vaan haastatteluiden avulla selvitetään, missä mennään”, Kasurinen toteaa ja kehaisee samalla suomalaisten työpaikko- asiassa rakentuu. Tänä päivänä on selvästi tarvetta entistä jen rehellistä ilmapiiriä – meillä työntekijät kertovat sangen kau- ammattimaisemmalle työkykyjohtamiselle.” nistelemattomasti organisaation arjesta. Strategian ytimessä tus yrityksen kunnianhimosta – mutta kokonaisuudessaan myös Tolvanen huomauttaa, että työkykyjohtaminen on mitä suurim- itse sertifiointiprosessikin on yritykselle erittäin merkityksellinen. massa määrin strategista johtamista: esimerkiksi työkykyriskit tu- ”Sertifiointiprosessi toimii tärkeänä työkaluna HR:n työkykypro- lee tunnistaa ja ennakoida hyvissä ajoin, jotta suuremmilta mur- sessien määrittelyyn. Kun yrityksen tila on selvillä, malli auttaa heilta vältytään ja voidaan tukea henkilöstön uusiutumiskykyä tunnistamaan asianmukaiset käytännöt ja jalkauttamaan ne.” Kasurinen katsoo, että sertifikaatin hakeminen on osoi- kestävällä tavalla. ”Yrityksen johto on tässä tärkeässä roolissa, mutta myös esi- Tasoarviointi, ei laatujärjestelmä miehet ja henkilöstö ovat tärkeitä meidän mallissa. Yhteistyö ja Varma Työkykyjohtaja -sertifikaatti ei korvaa työterveys- ja työ- vastuu on pyritty tuomaan näkyvästi keskiöön”, Tolvanen toteaa. turvallisuusjärjestelmän sertifikaattia (OHSAS 18001), vaan on Inspectan tehtävänä on todentaa kolmantena osapuolena pikemminkin sen jatke. Kyse ei ole laatujärjestelmästä vaan ta- yrityksen työkykyjohtamisen taso. Prosessi auttaa priorisoi- soarvioinnista, jolla voidaan nostaa esiin esimerkiksi työterveys- maan, selkeyttämään vastuita ja nopeuttamaan toimeenpanoa. huollon ja yrityksen yhteistyösuhdetta. Keskeisin asiakashyö- Kun yritys saavuttaa sertifikaatille asetetut kriteerit, sille voidaan ty on se, että palvelu tarjoaa asiakasyritykselle aivan uuden- myöntää Varma Työkykyjohtaja -sertifikaatti. tyyppisen työkalun työkykyjohtamisen tavoitteiden saavuttami- Inspecta Sertifioinnin toimitusjohtaja Tomi Kasurinen toteaa, seen ja jatkuvaan parantamiseen. että prosessissa ykköshaasteena on koko organisaation saami- ”Nyt on kysymys siitä, että luodaan kulttuuria ja ikään kuin nen mukaan konseptia toteuttamaan. Hänen mukaansa tässä yhteistä kieltä, jotta asioita voidaan kehittää määrätietoisella onnistutaan asennemuutoksen myötä: ”Esimerkiksi työturvalli- otteella. Haluamme tuoda työkykyjohtamisen osaksi yritysten suutta on meillä johdettu iät ja ajat – nyt on kysymys siitä, että arkea”, linjaa Kai Tolvanen. myös työkykyä ryhdytään johtamaan, suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti.” Onko pomo kartalla? Tolvanen ja Kasurinen korostavat esimiesten roolin tärkeyttä ku- Sitoudu & sisäistä vion toimimisen kannalta. Heidä