HR viesti 3/2012 | Page 50

”Jos näytetään vihreää valoa, voi jatkaa entiseen malliin. Tiedä, älä luule Stora Enso ei ole lähtenyt soitellen sotaan tässä asiassa, vaan Keltainen valo kertoo, että nyt tarvitaan henkilökohtaista akti- luottaa tiedon voimaan. Aino Active Oy:n rakentama terveys- vointia. Tämä tarkoittaa, että työntekijä saa oman ’kiihtyvyysmittarin’, joka mittaa eri suorituksia ja nii- johtamisjärjestelmä varmistaa sen, että den rasittavuutta”, Välimaa toteaa. esimiehillä – kaikilla tasoilla – on tarpeeksi informaatiota fiksujen päätösten tekemi- ”Ideana on se, että seksi. Aino Activen tietojärjestelmään kir- meillä johdetaan myös kerättävä riittävästi liikuntasuorituksia ja työhyvinvointia tiedolla.” niiden myötä pisteitä, jotta vaaravyöhyk- jataan kuntotestien tulokset ja muu terveys- Kuvioon kuuluu, että työntekijän on data – ja koko paketti on Stora Enson työ- keeltä päästään selvemmille vesille. Ellei terveyshuollon käytettävissä. pisteitä ala kertyä, esimies on velvoitettu soittamaan perään ja selvittämään, mi- Puolitoista vuotta sitten käyttöön otettu tietojärjestelmä on tuonut uutta ryhtiä varhaisen puuttumisen malliin, Välimaa arvioi. ”Varhaisessa puuttumisessa esimiehen tulee kirjoittaa paljon poissaolleelle työntekijälle kirje ja pyytää tapaamiseen. Terveysjohtamisjärjestelmä antaa esimiehelle automaattisesti kä mättää. Punainen valo vaatii sitten jo tehokkaampaa otetta. Luvassa on ohjattua kuntosalitreeniä kahdesti viikossa – työajalla. ”Nämä välittömän työkyvyttömyysriskin alla olevat käy- kehoituksen tehdä näin, jahka tietty raja ylittyy. Esimies kuittaa vät salilla ohjatusti puolen vuoden ajan ja omatoimisesti toi- kehoituksen vasta, kun asia on hoidettu.” set kuusi kuukautta. Sitten tilanne arvioidaan uudelleen”, Vä- Systemaattinen ja reaaliaikainen järjestelmä on vaatinut limaa kertoo. totuttelua. Välimaan mukaan vielä keväällä oli tapauksia, joissa esimiehiä piti patistaa käyttämään järjestelmää oikein. Ter- Poissaolot alle kolmeen prosenttiin veysjohtamisjärjestelmä on kuitenkin tullut jäädäkseen ja luo Uudistusten vaikutuksista ei ole vielä muita kuin suuntaa-an- myös läpinäkyvyyttä organisaation kaikille tasoille, kun myös tavia tuloksia. Tavoite on kuitenkin kova: läsnäolo halutaan lähiesimiehen pomo näkee kätevästi, onko kaikki niin kuin pi- paaluttaa yli 97 prosenttiin, mikä tarkoittaisi alle kolmen % tää. sairauspoissaoloja. Tässä on tekemistä, kun nykytilanteessa Esimiehiä kurssitetaan ja sparrataan jatkuvasti, jotta he pystyvät pitämään porukan kasassa ja iskussa. ”Ideana on se, että meillä johdetaan myös työhyvinvointia tiedolla.” joillakin yksiköillä sairauspoissaolot ovat yhdeksän prosentin tuntumassa. ”Tehtävä ei silti ole mahdoton, sillä Ruotsissa poissaolot ovat jo alle kolme prosenttia”, Välimaa kertoo. Varaslähtö Varkaudessa On myös mielenkiintoista huomata, että suuret erot pois- Työturvallisuuspäällikkö Pekka Ruupunen Stora Enson Varkau- saoloissa eivät ole niinkään eri tehtaiden välisiä, vaan suuria den tehtaalta vahvistaa, että esimiesten koulutukseen on käy- heittoja on osastojen ja vuorojen tasolla. Usein on vielä niin, tetty paljon paukkuja, jotta hyvinvointia voitaisiin kehittää että osastot, joissa on korkea työntekijöiden keski-ikä, ovat suunnitelmallisesti. parhaassa kunnossa ja sairauspoissaolot vain parin prosen- ”Meillä on panostettu paljon ihmisten johtamiseen jo pit- tin luokkaa. kän aikaa”, Ruupunen kertoo. Jo toistakymmentä vuotta on järjestetty erilaisia esimiesten ja alaisten retriittejä esimerkik- Vanhat jaksaa, nuoret väsähtää si Valamoon. Terveys- ja turvallisuuspäällikkö Päivi Kauhanen vahvistaa, et- Varkauden tehdas on myös toiminut pioneerina työhyvinvointityökaluja kehitettäessä – mm. kulttuuri- ja liikuntasetelit tu- tä vanhoissa jermuissa on kosolti ruutia jäljellä: ”Tutkimusten mukaan itse asiassa terveystilanne ja kun- livat ensimmäisenä käyttöön juuri Varkaudessa, 20 vuotta sit- to on paras ikäryhmällä 55+, kun taas ikäryhmä 25–35 on ten. saanut huonoimmat pisteet.” Varsinkin nuorten miesten elä- ”Meiltä käytäntö levisi sitten koko konserniin”, Ruupunen kertoo. Varkaudessa on järjestetty myös erilaisia perhekeskeisiä tapahtumia jo 1990-luvulta asti ja tuettu laajasti sekä fyysistä, henkistä että sosiaalista jaksamista. mänhallinta on puutteellista ja rankka vuorotyö pistää kuviot lopullisesti sekaisin. ”Pahimmillaan tilanne on sitten sellainen, että 30-vuotias ottaa pillereitä työvuoron alkuun piristyäkseen ja pillereitä työn jälkeen nukahtaakseen”, Välimaa kertoo. Vihreä, keltainen, punainen? Tilannetta on pyritty helpottamaan mm. tuomalla Power Mikko Välimaa kertoo, että paljon hyvää työtä on tehty myös Nap -torkkutuokiot tehtaille: talvella vedettiin Terveyden ja Pohjois-Suomessa, jossa Aino Active on tehnyt väelle perus- hyvinvoinnin laitoksen kanssa pilotti, jossa paperimiehet sai- teellisia kuntotestejä, joissa selviää mm. sydämen ikä ja kunto. vat kokeilla vartin nokosia työpaikalla ja työaikana. Jaksami- Testin perusteell